KAIKKI OPINNOT OVAT PORTUGALIKSI 20.2.

Asiakaspalvelu on tässä maassa erikoista. Carloksen mukaan Espanjassakin on hidasta, mutta siellä sentään asiakaspalvelija käyttää ajan asiakkaan kanssa puhumiseen eikä esimerkiksi Facebook-riippuvuuden tyydyttämiseen. Se, että asiat tehdään hitaasti, ei tarkoita aina sitä, että ne tehtäisiin huolella. Maanantaina katsoin turhautuneena omaa nimeäni koulun opintotietojärjestelmässä, paikallisessa Korpissa. Etunimeni oli oikein, mutta sukunimeni oli ja on yhä Kaspari Saїly. Mainitsin asiasta paikalliselle vaihtokoordinaattorillemme, jonka mukaan nimellä ei ollut väliä. Hän epäili, että olin itse kirjoittanut nimen väärin, kun olin halunnut olla niin nopea. Sukunimeni kirjataan täällä aina etunimekseni, jos näytän ajokorttiani. Se on loogista, sillä sukunimi nyt vain lukee ajokortissa ylimpänä. Kun näytän passiani, Kasperi Säily tulkitaan sukunimekseni. Tämäkin on ymmärrettävää, sillä portugalilaisilla on liuta sukunimiä. Portugalilaisella kämppikselläni on kuusi nimeä. Se aiheuttaa ongelman lentokentillä, sillä hänen koko nimi on liian pitkä lentoyhtiöiden varaussivustoille. Täten lentolipussa lukee lyhyempi nimi kuin passissa.

Kurssien aikataulut löytyivät kollektiivisen tiedonhaun tuloksena sunnuntaiyönä. Ne löytyivät kurssi kerrallaan. En mennyt periaatteesta aamun demolle vaan salille. Tavattuamme tutor-opettajamme meille selvisi, että kaikki opinnot ovat portugaliksi. Vain kurssien nimet ovat englanniksi. Tämä lähinnä huvitti minua ja antoi motivaatiota portugalin opiskeluun. Alkuperäiset kurssivalintani elivät runsaasti päällekkäisyyksien vuoksi ja elävät yhä, sillä opintotietojärjestelmästä löytyvät kurssiaikataulut eivät aina vastaa opettajien omia suunnitelmia.

Tiistaina suuntasimme Minnan kanssa Instrumental & Vocal Practice II-kurssille. Opiskelijat olivat hauskoja ja sosiaalisia, mutta se, mitä he kertoivat kurssin opettajasta ihmetytti. Hänellä oli tapana tulla aina reilusti myöhässä tai sitten ilmoittamatta - ei ollenkaan. Nyt opettaja lähti muualle ”viideksi minuutiksi” ja palasi puolen tunnin kuluttua. Muodostauduimme kuoroksi, lämmittelimme äänemme ja lauloimme pariin kertaan Kyrie (A Little Jazz Mass)-kappaleen. Tämän jälkeen tunti loppui ja toisen vuosikurssin opiskelijat lähtivät ilmeisesti kotiin. Me jäimme odottelemaan toisen tunnin alkua fuksien kanssa. Reilun puolen tunnin jälkeen opettaja palasi ja ilmoitti, ettei meidän tarvitse olla enää paikalla. Prato do dian aikana päätin, että saan enemmän liikunnan opinnoista kuin musiikin opiskelusta. Kaikki kurssini ovat nyt mahdollisimman käytännönläheisiä liikunnan opintoja.

Tiistaina pilvet itkivät tuntikaupalla ja salama iski koulurakennukseen moneen kertaan. Joka kerralla kuulosti kuin pommi olisi räjähtänyt, vaikka nopeasti ihmiset niihinkin tottuivat. Sen jälkeen sää on kyllä suosinut. Yöt ovat kylmiä, mutta päivällä aurinko paistaa ja lämpötila on parissakympissä.

Tiistai-iltana lähdin kämppiksieni kanssa syömään francesinhat kotikatumme kommunistibaariin. Sen seiniä koristavat tunnetut kommunistit ja meidän pöytäseuruetta lukuun ottamatta kaikki polttivat. Kokkikin poltti, kun hän teki ruokaa ja palveli asiakkaitaan. Jos Portugalissa syntyy vaihtoaikanani kommunistinen vallankumous, se alkaa nimenomaan tästä paikasta. Viimeksi lyttäsin francesinhan maanrakoon, mutta nyt se oli positiivinen yllätys. Vegeversio oli nimittäin erittäin maukas. Baarissa juomien maksu perustui luottamukseen. Ne haettiin itse jääkaapista ja maksettiin viemällä juodut pullot tiskille. Pöytäseurueeseemme kuului italialainen lääkäriopiskelija, arkkitehtipariskunta, joista toinen portugalilainen ja toinen itävaltalainen sekä singaporelainen Jenkeissä asuva kokki, joka oli kiertänyt Eurooppaa kaksi vuotta. Eri alojen ja kulttuurien väliset erot loivat keskustelusta erittäin mielenkiintoisen. Opin esimerkiksi, että Portugali on seismisesti vilkasta aluetta ja maanjäristyksiä tapahtuu jatkuvasti. Maanjäristykset ovat lähinnä sellaisia, jotka saavat vain lasin hetkeksi tärisemään, mutta seuraavaan isoon järistykseen varaudutaan tosissaan, sillä se aiheuttaa aina myös tsunamin. Esimerkiksi Lissabonissa taloja on rakennettu järistyksen kestäviksi niin, että sen rakenteissa on vihreää puuta, joka siis on pidettävä märkänä. Vihreä puu joustaa järistyksen sattuessa.

http://shakemap.ipma.pt/archive/

Keskiviikkona tutustuin lähimpään itsepalvelu-pyykkitupaan, joka löytyi naapurikauppakeskuksesta, jossa käyn päivittäin salilla ja syömässä. Vesi on kallista, joten pyykin pesemiseen on pulitettava enemmän rahaa kuin Suomessa. Keskiviikkona alkoi kurssi Academy Activities 1, joka on ilmeisesti jonkinlainen personal trainer-kurssi pienoiskoossa. Tunnin alkamisaikaan klo 14 olin yhä ainoa salissa. Sitten saapui nuori naisopettaja, joka aloitti keskustelun suoraan englannilla. Olisipa puhunut englantia myös luennollaan. Seuraavan puolen tunnin sisään opiskelijat saapuivat takit päällä ja ulkokengät jalassa. He kävivät leimaamassa itsensä läsnäoleviksi tunnille opiskelijakortillaan (joskus myös kaverinsa). Itse olin liikuntavarusteissa, kun tiesin kurssista etukäteen vain sen, että se on liikunnan kurssi. Ymmärtääkseni aloitusluennolla käsiteltiin kuntosaliohjauksen perusasioita. Katsekontakti, kädenpuristus. Portugalinkieliset diat ymmärsin, mutta puheesta en ymmärtänyt mitään. Nämä kokemukset antavat perspektiiviä omaan opettajuuteni, kun esimerkiksi kielitaidoton maahanmuuttajaoppilas saapuu luokkaani. Tentin saan onneksi tehdä englanniksi ja suurin osa tenttimateriaaleista koostuu englanninkielisistä artikkeleista. Se, että tentin saa tehdä englanniksi ei ole itsestäänselvyys, kuten vaihtareiden kauhutarinat kertovat.

Illalla suuntasimme Carloksen kanssa Bonaparte Baixaan, joka on mahtava paikka seurata futista. Isoilta ruuduilta pyöri Bayern München-Arsenal ja Real Madrid-Napoli, jota me seurasimme. Olut on Bonapartessa kalliimpaa, mutta olen sen valmis maksamaan. Olin yllättynyt, kun Carlos selitti, ettei hän usko tippeihin. Miksi palvelualan ihmisille on annettava tippiä, kun taas esimerkiksi rakennusmiehille ja opettajille ei? Suomalaisena sitä ajattelee, loukkaanko asiakaspalvelijaa, jos en jätä normien mukaista tippiä. Pohjois-Portugalissa et loukkaa, Lissabonissa mahdollisesti.

Torstaina meillä piti olla joukkueurheilua kahdeksasta yhteen. En ollut aiemmin pelannut käsipalloa, kun taas paikalliset olivat pelanneet sitä koko viime syksyn. Pidin tekemisen meiningistä, vaikka tunti olisi ollut paremmin siirrettävissä edistyneen käsipallojoukkueen harjoituksiin kuin liikuntatunnille. Syke pysyi korkealla alusta loppuun. Se putosi täysin, kun siirryttiin jalkapalloon. Jalkapallo-opettaja toteutti perinteistä pallo keskelle ja pelatkaa -pedagogiikkaa. Hän teki töitä tai jotain muuta omalla läppärillään, kun opiskelijat pelasivat. Istuimme tsekkien kanssa melkein puoli tuntia vaihtopenkillä. Sitten tuli vaihto, jonka jälkeen paikalliset vaihtopenkinlämmittäjät pääsivät pelaamaan, kun taas meille sanottiin, ettei tällä tunnilla ole meille mitään kiinnostavaa, sillä oppitunti on koonti viime syksystä. Palasimme liikuntasaliin, kun koripallotunnin oli tarkoitus alkaa, mutta muita ei salissa näkynyt. Kuulimme myöhemmin, että koripallokurssilaisilla oli ollut tentti. Tämänkaltaiset tiedot kurssien vaihtuneista ajankohdista ja paikoista eivät ainakaan vielä tavoita vaihtareita. Toisaalta oli hyvä, ettei koripalloa ollut, sillä kerkesin käydä hyvin salilla ennen turistiajeluamme. Kaksi perinteistä Yellow Bus Tour-bussia haki meidät koululta ja kiertelimme hyvällä porukalla aurinkoisen Porton nähtävyyksiä. Viiden euron varausmaksun sai takaisin, kun saapui paikalle. Illalla olisi ollut meininkiä kolmellakin eri klubilla, mutta kuuntelin kehoani ja päätin olla lähtemättä.

Perjantaina kiertelin joen seutua ja ostin uuden jäsenen kielisoitinten perheeseen: guitarlelen. Sillä on tenoriukulelen koko ja pehmeä soundi, mutta se on kuin pikkukitara. Viritys siinä on sama kuin capo olisi kitaran viidennellä nauhalla: ADGCEA. Ukulelen juuret ovat muuten Portugalissa eikä Havaijilla. On käsittämätöntä, miten paljon joen juurella ja Portossa muutenkin näkee hylättyjä taloja. Hyvillä paikoilla täysin tyhjinä. Illan dinner partysta jatkoimme tuttuun Adegaan, jossa paikalliset ja vaihtarit aloittelevat. Toinen vastaava aloittelupaikka on Espaço 77, jossa tuopin saa 50:llä sentillä. Fiilistelen portugalilaisten tapaa ilmoittaa muille, kun ja minne porukka liikkuu. Yhdellä seurueen jäsenistä on esimerkiksi lehmänkello, lippu tai vaikka sateenvarjo. Adegasta seurueemme harhaili Portotonicoon. Kaikista bileistä riittäisi kirjoitettavaa, mutta sensuurin perusteena olkoon se, etten ole enää teini tai Juha Vuorinen.

Erittäin hyvä ja minulle harvinainen salikärpänen on nyt päässyt puraisemaan. Kävin viime viikolla salilla lauantaita lukuun ottamatta joka päivä. Tiistaina jopa aamuin illoin. Kyllä lauantainakin pukuhuoneeseen päädyin, mutta kuntoni salli silloin vain yakuzzin. Nukuin sen jälkeen niin pitkään, että ensimmäisen oluen join Mäkkärissä puolenyön jälkeen. Adegan kautta seikkailimme Villaan glow partyyn.

Maanantaiaamuna ei krapulaa, mutta vapina. Olin jäädä kotiin, kun kurkkuni oli niin kipeä ja päätä jomotti. Lähdin kuitenkin puoli kahdeksalta Individual Sports-kurssille. En odottanut, että tunti olisi niin sykkimistä. Juoksimme ensin 30 minuuttia koulun seutua ympäri. Lähdin heti kahden nopeimman juoksijan mukaan, mutta vauhtini tippui runsaasti vartin jälkeen. Hyvää englantia puhuva naisopettaja ilmoitti aina hänet ohittaessani ajan ja kysyi, olenko kunnossa. Oli erikoista, miksi opettaja oli aerobisen kuntoni suhteen niin skeptinen, vaikka loppuen lopuksi edelläni oli vain ne kaksi kärkipään portugalilaista, joiden matkaan olin hölmösti lähtenyt. Opettaja mietti, riittääkö kuntoni juosta puolta tuntia, kun vauhtia lisätään. Jouduin vakuuttamaan hänelle, että lenkkarit jalassa juoksisin vaikka neljä tuntia ja 42 kilometriä.