KAIKKI OPINNOT OVAT PORTUGALIKSI 20.2.

Asiakaspalvelu on tässä maassa erikoista. Carloksen mukaan Espanjassakin on hidasta, mutta siellä sentään asiakaspalvelija käyttää ajan asiakkaan kanssa puhumiseen eikä esimerkiksi Facebook-riippuvuuden tyydyttämiseen. Se, että asiat tehdään hitaasti, ei tarkoita aina sitä, että ne tehtäisiin huolella. Maanantaina katsoin turhautuneena omaa nimeäni koulun opintotietojärjestelmässä, paikallisessa Korpissa. Etunimeni oli oikein, mutta sukunimeni oli ja on yhä Kaspari Saїly. Mainitsin asiasta paikalliselle vaihtokoordinaattorillemme, jonka mukaan nimellä ei ollut väliä. Hän epäili, että olin itse kirjoittanut nimen väärin, kun olin halunnut olla niin nopea. Sukunimeni kirjataan täällä aina etunimekseni, jos näytän ajokorttiani. Se on loogista, sillä sukunimi nyt vain lukee ajokortissa ylimpänä. Kun näytän passiani, Kasperi Säily tulkitaan sukunimekseni. Tämäkin on ymmärrettävää, sillä portugalilaisilla on liuta sukunimiä. Portugalilaisella kämppikselläni on kuusi nimeä. Se aiheuttaa ongelman lentokentillä, sillä hänen koko nimi on liian pitkä lentoyhtiöiden varaussivustoille. Täten lentolipussa lukee lyhyempi nimi kuin passissa.

Kurssien aikataulut löytyivät kollektiivisen tiedonhaun tuloksena sunnuntaiyönä. Ne löytyivät kurssi kerrallaan. En mennyt periaatteesta aamun demolle vaan salille. Tavattuamme tutor-opettajamme meille selvisi, että kaikki opinnot ovat portugaliksi. Vain kurssien nimet ovat englanniksi. Tämä lähinnä huvitti minua ja antoi motivaatiota portugalin opiskeluun. Alkuperäiset kurssivalintani elivät runsaasti päällekkäisyyksien vuoksi ja elävät yhä, sillä opintotietojärjestelmästä löytyvät kurssiaikataulut eivät aina vastaa opettajien omia suunnitelmia.

Tiistaina suuntasimme Minnan kanssa Instrumental & Vocal Practice II-kurssille. Opiskelijat olivat hauskoja ja sosiaalisia, mutta se, mitä he kertoivat kurssin opettajasta ihmetytti. Hänellä oli tapana tulla aina reilusti myöhässä tai sitten ilmoittamatta - ei ollenkaan. Nyt opettaja lähti muualle ”viideksi minuutiksi” ja palasi puolen tunnin kuluttua. Muodostauduimme kuoroksi, lämmittelimme äänemme ja lauloimme pariin kertaan Kyrie (A Little Jazz Mass)-kappaleen. Tämän jälkeen tunti loppui ja toisen vuosikurssin opiskelijat lähtivät ilmeisesti kotiin. Me jäimme odottelemaan toisen tunnin alkua fuksien kanssa. Reilun puolen tunnin jälkeen opettaja palasi ja ilmoitti, ettei meidän tarvitse olla enää paikalla. Prato do dian aikana päätin, että saan enemmän liikunnan opinnoista kuin musiikin opiskelusta. Kaikki kurssini ovat nyt mahdollisimman käytännönläheisiä liikunnan opintoja.

Tiistaina pilvet itkivät tuntikaupalla ja salama iski koulurakennukseen moneen kertaan. Joka kerralla kuulosti kuin pommi olisi räjähtänyt, vaikka nopeasti ihmiset niihinkin tottuivat. Sen jälkeen sää on kyllä suosinut. Yöt ovat kylmiä, mutta päivällä aurinko paistaa ja lämpötila on parissakympissä.

Tiistai-iltana lähdin kämppiksieni kanssa syömään francesinhat kotikatumme kommunistibaariin. Sen seiniä koristavat tunnetut kommunistit ja meidän pöytäseuruetta lukuun ottamatta kaikki polttivat. Kokkikin poltti, kun hän teki ruokaa ja palveli asiakkaitaan. Jos Portugalissa syntyy vaihtoaikanani kommunistinen vallankumous, se alkaa nimenomaan tästä paikasta. Viimeksi lyttäsin francesinhan maanrakoon, mutta nyt se oli positiivinen yllätys. Vegeversio oli nimittäin erittäin maukas. Baarissa juomien maksu perustui luottamukseen. Ne haettiin itse jääkaapista ja maksettiin viemällä juodut pullot tiskille. Pöytäseurueeseemme kuului italialainen lääkäriopiskelija, arkkitehtipariskunta, joista toinen portugalilainen ja toinen itävaltalainen sekä singaporelainen Jenkeissä asuva kokki, joka oli kiertänyt Eurooppaa kaksi vuotta. Eri alojen ja kulttuurien väliset erot loivat keskustelusta erittäin mielenkiintoisen. Opin esimerkiksi, että Portugali on seismisesti vilkasta aluetta ja maanjäristyksiä tapahtuu jatkuvasti. Maanjäristykset ovat lähinnä sellaisia, jotka saavat vain lasin hetkeksi tärisemään, mutta seuraavaan isoon järistykseen varaudutaan tosissaan, sillä se aiheuttaa aina myös tsunamin. Esimerkiksi Lissabonissa taloja on rakennettu järistyksen kestäviksi niin, että sen rakenteissa on vihreää puuta, joka siis on pidettävä märkänä. Vihreä puu joustaa järistyksen sattuessa.

http://shakemap.ipma.pt/archive/

Keskiviikkona tutustuin lähimpään itsepalvelu-pyykkitupaan, joka löytyi naapurikauppakeskuksesta, jossa käyn päivittäin salilla ja syömässä. Vesi on kallista, joten pyykin pesemiseen on pulitettava enemmän rahaa kuin Suomessa. Keskiviikkona alkoi kurssi Academy Activities 1, joka on ilmeisesti jonkinlainen personal trainer-kurssi pienoiskoossa. Tunnin alkamisaikaan klo 14 olin yhä ainoa salissa. Sitten saapui nuori naisopettaja, joka aloitti keskustelun suoraan englannilla. Olisipa puhunut englantia myös luennollaan. Seuraavan puolen tunnin sisään opiskelijat saapuivat takit päällä ja ulkokengät jalassa. He kävivät leimaamassa itsensä läsnäoleviksi tunnille opiskelijakortillaan (joskus myös kaverinsa). Itse olin liikuntavarusteissa, kun tiesin kurssista etukäteen vain sen, että se on liikunnan kurssi. Ymmärtääkseni aloitusluennolla käsiteltiin kuntosaliohjauksen perusasioita. Katsekontakti, kädenpuristus. Portugalinkieliset diat ymmärsin, mutta puheesta en ymmärtänyt mitään. Nämä kokemukset antavat perspektiiviä omaan opettajuuteni, kun esimerkiksi kielitaidoton maahanmuuttajaoppilas saapuu luokkaani. Tentin saan onneksi tehdä englanniksi ja suurin osa tenttimateriaaleista koostuu englanninkielisistä artikkeleista. Se, että tentin saa tehdä englanniksi ei ole itsestäänselvyys, kuten vaihtareiden kauhutarinat kertovat.

Illalla suuntasimme Carloksen kanssa Bonaparte Baixaan, joka on mahtava paikka seurata futista. Isoilta ruuduilta pyöri Bayern München-Arsenal ja Real Madrid-Napoli, jota me seurasimme. Olut on Bonapartessa kalliimpaa, mutta olen sen valmis maksamaan. Olin yllättynyt, kun Carlos selitti, ettei hän usko tippeihin. Miksi palvelualan ihmisille on annettava tippiä, kun taas esimerkiksi rakennusmiehille ja opettajille ei? Suomalaisena sitä ajattelee, loukkaanko asiakaspalvelijaa, jos en jätä normien mukaista tippiä. Pohjois-Portugalissa et loukkaa, Lissabonissa mahdollisesti.

Torstaina meillä piti olla joukkueurheilua kahdeksasta yhteen. En ollut aiemmin pelannut käsipalloa, kun taas paikalliset olivat pelanneet sitä koko viime syksyn. Pidin tekemisen meiningistä, vaikka tunti olisi ollut paremmin siirrettävissä edistyneen käsipallojoukkueen harjoituksiin kuin liikuntatunnille. Syke pysyi korkealla alusta loppuun. Se putosi täysin, kun siirryttiin jalkapalloon. Jalkapallo-opettaja toteutti perinteistä pallo keskelle ja pelatkaa -pedagogiikkaa. Hän teki töitä tai jotain muuta omalla läppärillään, kun opiskelijat pelasivat. Istuimme tsekkien kanssa melkein puoli tuntia vaihtopenkillä. Sitten tuli vaihto, jonka jälkeen paikalliset vaihtopenkinlämmittäjät pääsivät pelaamaan, kun taas meille sanottiin, ettei tällä tunnilla ole meille mitään kiinnostavaa, sillä oppitunti on koonti viime syksystä. Palasimme liikuntasaliin, kun koripallotunnin oli tarkoitus alkaa, mutta muita ei salissa näkynyt. Kuulimme myöhemmin, että koripallokurssilaisilla oli ollut tentti. Tämänkaltaiset tiedot kurssien vaihtuneista ajankohdista ja paikoista eivät ainakaan vielä tavoita vaihtareita. Toisaalta oli hyvä, ettei koripalloa ollut, sillä kerkesin käydä hyvin salilla ennen turistiajeluamme. Kaksi perinteistä Yellow Bus Tour-bussia haki meidät koululta ja kiertelimme hyvällä porukalla aurinkoisen Porton nähtävyyksiä. Viiden euron varausmaksun sai takaisin, kun saapui paikalle. Illalla olisi ollut meininkiä kolmellakin eri klubilla, mutta kuuntelin kehoani ja päätin olla lähtemättä.

Perjantaina kiertelin joen seutua ja ostin uuden jäsenen kielisoitinten perheeseen: guitarlelen. Sillä on tenoriukulelen koko ja pehmeä soundi, mutta se on kuin pikkukitara. Viritys siinä on sama kuin capo olisi kitaran viidennellä nauhalla: ADGCEA. Ukulelen juuret ovat muuten Portugalissa eikä Havaijilla. On käsittämätöntä, miten paljon joen juurella ja Portossa muutenkin näkee hylättyjä taloja. Hyvillä paikoilla täysin tyhjinä. Illan dinner partysta jatkoimme tuttuun Adegaan, jossa paikalliset ja vaihtarit aloittelevat. Toinen vastaava aloittelupaikka on Espaço 77, jossa tuopin saa 50:llä sentillä. Fiilistelen portugalilaisten tapaa ilmoittaa muille, kun ja minne porukka liikkuu. Yhdellä seurueen jäsenistä on esimerkiksi lehmänkello, lippu tai vaikka sateenvarjo. Adegasta seurueemme harhaili Portotonicoon. Kaikista bileistä riittäisi kirjoitettavaa, mutta sensuurin perusteena olkoon se, etten ole enää teini tai Juha Vuorinen.

Erittäin hyvä ja minulle harvinainen salikärpänen on nyt päässyt puraisemaan. Kävin viime viikolla salilla lauantaita lukuun ottamatta joka päivä. Tiistaina jopa aamuin illoin. Kyllä lauantainakin pukuhuoneeseen päädyin, mutta kuntoni salli silloin vain yakuzzin. Nukuin sen jälkeen niin pitkään, että ensimmäisen oluen join Mäkkärissä puolenyön jälkeen. Adegan kautta seikkailimme Villaan glow partyyn.

Maanantaiaamuna ei krapulaa, mutta vapina. Olin jäädä kotiin, kun kurkkuni oli niin kipeä ja päätä jomotti. Lähdin kuitenkin puoli kahdeksalta Individual Sports-kurssille. En odottanut, että tunti olisi niin sykkimistä. Juoksimme ensin 30 minuuttia koulun seutua ympäri. Lähdin heti kahden nopeimman juoksijan mukaan, mutta vauhtini tippui runsaasti vartin jälkeen. Hyvää englantia puhuva naisopettaja ilmoitti aina hänet ohittaessani ajan ja kysyi, olenko kunnossa. Oli erikoista, miksi opettaja oli aerobisen kuntoni suhteen niin skeptinen, vaikka loppuen lopuksi edelläni oli vain ne kaksi kärkipään portugalilaista, joiden matkaan olin hölmösti lähtenyt. Opettaja mietti, riittääkö kuntoni juosta puolta tuntia, kun vauhtia lisätään. Jouduin vakuuttamaan hänelle, että lenkkarit jalassa juoksisin vaikka neljä tuntia ja 42 kilometriä.

ENSIMMÄINEN VIIKKO 12.2.

Kun olin lähtemässä tiistaina ensimmäistä kertaa avaimellani ulos, olin jäädä sisälle. Vääntelin avainta suuntaan jos toiseen saamatta ovea auki. Lopulta oivalsin tekniikan, joka oli äärimmäisen helppo. On toisaalta aika vaikeaa unohtaa avainta kotiin, jos ilman sitä ei pääse edes ulos.

Aamupalalla idyllisessä Nata-kahvilassa oivalsin, etten ollut tipannut taksikuskia edellisenä päivänä. Enkä ollut jättänyt tippiä kertaakaan Madridissa tai Barcelonassa. Barcelonan keskustassa sellainen ei tullut mieleenkään hävyttömän korkean hintatason vuoksi. Portossa puolestaan on suunnattoman edullista kahvitella. Tilasin kahvin ja nata-leivoksen, jotka maksoivat yhteensä 2,25€. Annoin tarjoilijalle 3€ menettäen näin tippineitsyyteni Portugalissa. Nata on uusi lempileivokseni ja olen nauttinut niitä melkein päivittäin. Kuntoklubillani kahvin ja natan saa eurolla. Kerran sain tuon setin ilmaiseksi, kun lompakossani ei ollut edes euron kolikkoa eikä kahviossa maksupäätettä.

Portugalilaiset ovat ystävällisiä ja kohteliaita. Meidän kulttuurissa ei ole varsinaisesti sanaa please tai por favor. Kiitos ei vastaa näitä sanoja, sillä esimerkiksi oluen voi tilata ihan hyvin ketään loukkaamatta sanomatta kiitos: ”Yks olut”. Portolaiset eivät ole niin herkkänahkaisia kielellisistä normeista kuin esimerkiksi lissabonilaiset, mutta por favorin unohtaminen särähtää pahasti heidänkin korvaan. Obrigadoa/obrigadaa seuraa aina de nada, ja minun on miehenä käytettävä sanaa obrigado eikä obrigada.

Rekisteröidyin tiistaina kolmeksi kuukaudeksi kuntoklubille, jonka olin bongannut jo ennen reissua. Sieltä löytyy kuntosalin lisäksi muun muassa Krav Magaa, uima-allas, saunoja ja yakuzzi. Saunat ovat tosin viileitä eikä niistä löydy edes löylykiulua. Keskiviikkona, kun olin lämmittelemässä juoksumatolla, eräs liikunnanohjaaja tuli houkuttelemaan treenaajia keskivartalotreeniin. Hän jututti jokaista ja sai rekryttyä noin kymmenen henkilön porukan kasaan. Menin toki mielenkiinnosta mukaan, vaikka ohjaus oli portugaliksi.

Päätin aloittaa portugalin opiskelun kunnianhimoisesti ostamalla kirjan. Ei ole itsestään selvyys, että kaikki nuoretkaan osaisivat täällä englantia. Huomattavasti paremmin kyllä kuin Espanjassa, sillä täällä Brad Pittiä ääninäyttelee Brad Pitt eikä joku João. Kirjakaupan myyjä osasi erinomaisesti englantia ja kysyin häneltä, kuinka realistista minun on ymmärtää valitsemaani kirjaa Guardiola vs. Mourinho. Hän sanoi olevansa skeptinen ymmärtämiseni suhteen, jonka jälkeen ilmoitin ostavani kirjan. Hän arvosti asennettani, mutta ei jalkapalloteemaa kertoen olevansa enemmän musiikkimiehiä. Voi toki kuvitella, että oppimiseni kannalta olisi ollut järkevämpää valita vaikka lastenkirja, mutten olisi löytänyt millään motivaatiota sellaisen suomentamiseen. Aloitin kirjan takakannesta:

Mourinho e Guardiola são dois dos melhores treinadores que o futebol e o desporto já nos proporcionaram.

Mourinho ja Guadiola ovat tämän hetken kaksi parasta valmentajaa niin jalkapallossa kuin muutenkin urheilussa.

Lähdin tiistai-iltana suunnistamaan baaria, jossa näkyisi Barcelona-Atletico Madrid. Olisin kuvitellut sen olevan helpompaa Rua De Santa Catarinan vilkkaalla kadulla, mutta sain oikein etsimällä etsiä. Ravintola, jossa peliä näytettiin vaikutti aluksi liian hienolta tarkoitusperääni, mutta se oli muutenkin niin tyhjä, että kehtasin mennä katsomaan sinne vain jalkapalloa. Tilasin yhden erittäin suuren oluen. Puoliajalla päätin kokeilla paikallista herkkua eli Francensinhaa, jota muun muassa kämppikseni olivat suositelleet. Olin nähnyt sen rasvaisuudesta kamalia kuvia, eikä se ollut todellisuudessakaan yhtään houkuttelevampi. Se oli järkyttävän kokoinen löntti lihaa ja juustoa, jonka päällä oli paistettu kananmuna. Kylkiäisenä vielä ranskalaiset. Ymmärsin, ettei tämä voi olla yhden ihmisen annos, vaikka olinkin syönyt kevyesti ennen baariin menoa. Jouduin ottamaan toisen jättioluen, jotta sain tuon rasvakasan alas. Olin ainoa jalkapallon katsoja toisella puoliajalla. Kun ottelua oli pelattu 70 minuuttia, suuri joukko työmiehiä tuli vetämään piuhat telkkarista. Tarjoilija pahoitteli sitä empaattisesti jälkikäteen, mutta kukaan ei ilmoittanut siitä ennakkoon. Kun piuhat oli vedetty, miehet veivät telkkarin pois. Sellainen jalkapallomaa.

Keskiviikkona lähdin hakemaan prepaid-liittymää ennen koulua. Vodafonen ja MEOn liiketilat olivat vierekkäin, joten otin molempiin vuoronumeron. Palvelu näissä molemmissa oli suunnattoman hidasta. Vaikka edelläni oli maksimissaan 4 asiakasta, odottelin hermostuneena 45 minuuttia. Lopulta MEOlle pääsin nopeammin, joten ostin prepaid-liittymän sieltä. Minulle palvelu oli nopeaa, kun tiesin etukäteen, mitä halusin ja näytin ehkä sellaiselta, että haluan nopeasti haluamani. Prepaid-liittymä maksoi kymmenen euroa ja siihen kuului 100 minuuttia, 100 tekstiviestiä ja 100 megaa. En onneksi ehtinyt aktivoida sitä ennen koulua, sillä koululla tarjottiin paljon parempaa liittymää. Liittymän nimi on WTF ja Erasmus-räätälöity paketti maksaa 9,80€. Se riittää koko loppuvaihtoajalle, sillä esimerkiksi sellaiset sovellukset kuin Facebook, Instagram, Snapchat, Facetime ja WhatsApp eivät kuluta pakettiin kuuluvaa megamäärää.

Metromatkassa koululle vierähti kymmenisen minuuttia, jonka jälkeen suunnistin oikealle tielle. Päädyin ensin väärään rakennukseen, jossa kysyin kohteliaasti ihmisiltä apua sen oikean löytämiseen. Kukaan ei tuntunut ymmärtävän kysymystäni siitä, missä ESE-rakennus on. S-kirjain on ilmeisesti lausuttava kuin käärme, jotta tulee ymmärretyksi. En osaa sitä vielä.

Tervetulotilaisuudessa oli lämmin tunnelma. Koska kaikki Erasmus-opiskelijat olivat samassa tilanteessa, oli luonnollista vaihtaa numeroita ja suunnitella illalle ohjelmaa. Uutta asiaa riitti, yhdessä tuo kollektiivinen hämmennys oli lähinnä hauskaa ja mielenkiintoista. Ystävystyin tsekkiläisiin menevän oloisiin äijiin, jotka olivat tulleet vaihtoon omalla autollaan opiskelemaan liikuntapedagogiikkaan. Lähdimme autolla keskustaan hankkimaan ESN-korttia ja  syömään. Kun burgerit oli syöty, suuntasimme kaupan kautta heidän luokseen. Ostimme kolme viskipulloa yhteishintaan 18€. Viinien hinnat lähtevät täällä eurosta ylöspäin, kaljat paristakymmenestä sentistä. Halvimpia viinejä ei ole tarkoitettu kulinaristeille vaan lähinnä ruoan ainesosaksi.

Tsekkiläiset asuvat jaetussa talossa, jossa saman huoneen jakaa monta eri naamaa. Suurin osa vaihtareista asuu kaukana keskustasta, mutta kävelymatkan päässä koulusta. Yllätyin niin monen valittaessa, kuinka haastavaa oli löytää siedettävä kämppä. Itse löysin sellaisen heti, vaikka huomattavasti kalliimman kuin mitä muilla. Asumiskustannukseni tässä valtavassa huoneessani ovat 305€ kuukaudessa, mutta tämä on niin hyvällä paikalla, että voin kävellä pippaloista aina kotiin.

Pelasimme minulle uutta tuttavuutta lautapelien maailmassa: Dixitiä. Suuntasimme metrolla Lapaan Erasmus-bileisiin, jossa meno oli hurjaa. ESN-korttia näyttämällä pääsi klubille sisään ja sai drinkkipassin. Vaihtareiden kansallisuudet erotti lipuista rinnassa. Maidemme lippuja ei ollut valikoimassa, joten minä sain rintaani Espanjan lipun, tsekit vielä erikoisempia. Juomaa tilattaessa otettiin leima passiin, mikä lyhensi jonoja baaritiskille, mutta bileistä poistuessamme jonotimme puoli tuntia, että pääsimme maksamaan passimme annokset. Passin hukkaamisesta uhattiin 100€:n sakolla. Olin taas tehnyt amatöörimokan tähän maahan, sillä käteiseni oli loppunut. Ravintoloista ja kahviloista puuttuu usein maksupääte, jolloin tiskin lähettyvillä on yleensä ilmoitus PRE-PAYMENT. Näin pyritään vähentämään molemmille osapuolille kiusallisia tilanteita, mikäli asiakkaalla ei olekaan kuin kortti mukana. Sain onneksi lainattua tilanteessa käteistä Kubalta.

Koska en ollut käynyt kotosalla sitten tervetulotilaisuuden, puhelimeni akku oli loppunut eikä varavirtalähdettä ollut mukana. Lähdin kovalla luottamuksella kävelemään johonkin suuntaan ilman minkäänlaista todellista tietoa. Menin kuitenkin hyvällä tuurilla tai sisäänrakennetulla kompassillani juuri oikeaan suuntaan. Tapasin tuon kotimatkan aikana paljon mielenkiintoisia ihmisiä, vaikka kello oli jo lähemmäs 6. Ystävystyin portugalilaisen ammattinäyttelijä João Vicenten kanssa ja eräs koditon mies yritti tarjota minulle rahaa. Tämä koditon halusi erittäin hanakasti rahaa osoittaen automaattia. Kieltäytyessäni pahoitellen hän yritti passiivis-aggressiivisesti tarjota minulle kaikkia kolikoitaan eli n. 60 senttiä.

Halvat huvit tekevät pahan olon seuraavalle päivälle. Kun keskiviikkona oli kuuma päivä, niin torstaina satoi koko päivän. Menin lillumaan oloani pois kuntoklubini yakuzziin. Tätä uutta krapulaperinnettäni edeltää aina prato do dia. Se maksaa täällä 3,5-5,5€ ja se sisältää ruoan lisäksi juoman, kahvin ja jälkiruoan. Koululla annos maksaisi opiskelijalle 2,60€, mutta opiskelijakortittomana siihen ei ole ollut vielä mahdollisuutta. Opiskelijakortin hakeminen oli pitkä, byrokraattinen prosessi, mutta saimme lopulta vietyä hakemukset Santander-pankkiin ja pääsemme kohta osallisiksi huokeammista opiskelijahinnoista.

Perjantaina täytimme koululla kaiken maailman lomakkeita. En ymmärrä, miten kaikki oli tehty niin vaikeaksi ja hitaaksi. Siihen kannattaa Portugalissa vieraillessa tottua, sillä portugalilaisilla tuntuu olevan kiire vain autotiellä. Liikennesääntöjä ei ole tai sitten niitä ei noudateta. Luisin mukaan espanjalaiset pitävät portugalilaisia harvinaisen huonoina kuskeina. Olen nähnyt jo täällä pellin kolisevan. Ei tee mieli mennä sinne pyörällä sekaan, kun kadutkin ovat kapeita ja mäkisiä.

Ollessamme syömässä torstai-iltana saapuneen brasilialaisen Henriquen kanssa prato do diaa naapuriravintolassani, hän huomasi, että Facebookin Tickets for Erasmus-sivustolle oli ilmoitettu juuri myytäväksi 10 lippua Porton Champions League otteluun Juventusta vastaan. Olin suunnitellut lipun ostoa jo Suomessa, mutta ne olivat olleet aivan liian kalliita. Nyt liput kustansivat noin kolmasosan alkuperäisestä hinnasta, joten onnekkaina suuntasimme takaisin koululle maksamaan lippuja. Liput menivät Facebookissa alle minuutissa.

Perjantai-iltana käppäilin ESN:n Portuguese nightiin. Emme olleet siellä kauaa ja jatkoimme tsekkiläisten kanssa sieltä ripeästi muualle. Ostimme kioskilta pari valkkaria, jotka myyjä avasi pyynnöstämme jo valmiiksi. Mieleeni tuli Prahan reissu äidin ja isän kanssa, jossa toimimme pullonavaajan puutteessa samoin. Usean välietapin kautta löysimme ulkoilmapaikan, joka oli täynnä Erasmus-väkeä ja josta sai litran oluen 3€:lla. Porukkamme suuntasi klubille, joka oli lähes tyhjä sinne mennessämme, mutta täyttyi alle puolessa tunnissa. Portugalissa tanssilattioilla saa polttaa, joten klubit ovat savuisia. Vaatteet haisevat yön jälkeen aina savulta, vaikket olisi itse polttanut.

Lauantaina lilluin jälleen eilistä pois yakuzzissa ja kävin ostamassa valkoisen t-paidan illan Graffiti-partyyn, jossa kirjoitellaan tusseilla muiden paitoihin. Koska t-paita maksoi vain kaksi euroa, en jaksanut edes käydä kokeilemassa sitä väenpaljoudessa. Se oli virhe, sillä paita oli naurettava. Kävin vaihtamassa uuteen. Olin ottanut Suomessa selvää Porton ilmaisista tapahtumista ja yksi niistä oli lauantaina: We Bless This Mess arkkitehtuuriltaan mielenkiintoisessa Casa da Musicassa. Fiilistelen hyvää livemusiikkia, jonka takia Instagram-tilini on täynnä videoita keikoilta.  Hyvällä mielellä lähdin omille huudeilleni alakaupunkiin, jossa Erasmus-bileiden oli tarkoitus olla. Tapasin tsekkiläiset ja suuntasimme pippaloihin, kun kello oli 00.15.  Klubi oli typötyhjä. Puskaradion mukaan kaikki olivat vielä ulkona siinä samassa paikassa, josta sai litran olutta kolmella eurolla. Parin tunnin jälkeen suuntasimme uudelleen Graffiti-partyyn, joka oli nyt täpötäynnä. Täällä, kun aloitetaan ja lopetetaan juhliminen pirun myöhään. Vaikka sisälle pääsi vain ESN-kortilla, klubi oli täynnä portugalilaisia miehiä. Lähtiessäni käppäilemään kotini suuntaan viiden jälkeen, espanjalaiset tytöt ihmettelivät silmät pyöreinä pitäen minua vanhuksena. Seuraavana päivänä kuntosalilla olin unohtanut ottaa sisäpelikengät mukaan. Ajattelin, ettei se nyt ole ongelma, jos treenaan joka tapauksessa ylävartaloa, mutta tässä liberaalia liberaalimmassa maassa minulle tultiin sanomaan, ettei ilman kenkiä saa treenata, koska se ei ole turvallista.

Opintoni alkavat varsinaisesti huomenna, mutten tiedä vielä lukujärjestyksiäni, sillä ne julkaistaan vasta tämän yön aikana. Tai sitten aamulla, kun pitäisi olla jo tunnilla. Ensimmäisen kuukauden aikana meillä on mahdollisuus surffailla kurssilta toiselle eikä poissaoloista juuri välitetä. Kolmekerroksinen kommuunini on ollut älyttömän hiljainen, enkä ole nähnyt kämppiksiäni sitten maanantain. Nukkuminen on ajoittain haastavaa, sillä äänieristys kämpässä on niin heikko, että tuntuu kuin autot menisivät metrin päästä. Lähiaikoina yläkertaani muuttaa äiti 3-vuotiaan lapsensa kanssa, joten saa nähdä, miten se vaikuttaa taloon, jonka äänistä vastaavat nyt vain autot, natiseva sänkyni ja Spotify.

 https://vimeo.com/203346600

KUN MADRID HALUSI SÄILYTTÄÄ MINUT 7.2.

Lauantaina oli vuorossa Reina Sofia, johon pääsin ilmaiseksi opettaja-kortillani. Barcelonan Picasso-museossa tuo kortti ei toiminut, koska minulta puuttui luokka. Nyt oli oppilas mukana tai ainakin lipunmyyjille sellaiseksi itseään kutsuva. Oppilas-statuksella saa ilmeisesti myös sisäänpääsyn maksutta. Ei opiskelijalippukaan laihduta lompakkoa, sillä se kustantaa vain 3€:a. Museo on valtava, joten kannattaa tankata hyvin etukäteen. Muuten Picasson, Dalín, Mirón ja Santosin kiinnostaviin suurteoksiin ei jaksa uppoutua, vaan ne lähinnä ärsyttävät.

Circulo de Bellas Artesin kattoterassilta on mahtavat näkymät Madridiin. Porukkaa riittää, joten kannattaa varautua jonottamaan. Ilman alennuksia sisäänpääsy terassille maksaa neljä euroa. Kyseessä on nuorekas ja lämminhenkinen paikka, josta löytyy myös kohtuuhintainen baari. Espresso kustansi muistaakseni kolme euroa. Kahvi ilman maitoa ymmärretään espressoksi,  kun taas maitokahvi  on kuumaa maitoa, jossa salaisena ainesosana on liraus kahvia.

Vaikka suunnistan Madridissa vaivatta, maps.me-mobiilisovellus on loistava apukäsi. Kartat Madridiin, Barcelonaan, Portoon ja Lissaboniin asensin jo Suomessa. Tuo sovellus on erittäin opiskelijaystävällinen, sillä se ei vaadi ollenkaan verkkoyhteyttä. Suosittelen.

Sunnuntaina oli aurinkoinen ja tuulinen päivä. Itse asiassa niin tuulinen, että Real Madridin peli jouduttiin perumaan. Mäen päällä sijaitseva Parque del Oesten puisto oli luonnollinen valinta kovaan tuuleen. Egyptin Espanjalle lahjoittama muinainen Templo de Debodin temppeli sijaitsee puistossa. Etenkin lämpimämmällä tuo puistoalue on täynnä elämää ja sen näköalapaikoilta näkee hienosti yli kaupungin.

Sunnuntaina muutin La Latinan airbnb-majoituksesta yhdeksi yöksi Luisin kompaktiin palatsiin, varakkaaseen pohjois-Madridiin. Hänen kerrostalonsa pihaa koristeli iso uima-allas ja  ikkunasta oli näkymä Puerta de Hierron golfkentälle. Tuon alueen kerrostalot ovat rajattu ulkopuolisilta korkein aidoin, joiden sisältäkin voi olla vaikea poistua, jos ei muista siihen keinoa. Toivotin maanantaina vahtimestarille hola buenasit ja lähdin kolmella eri metrolla Barajasin lentokentälle.

Niin oli tarkoitus. Kun on liikaa aikaa, löydän itseni usein pirunmoisesta kiireestä. Nyt päätin lähteä matkaan niin aikaisin, että ehtisin lentokentälle vaikka kävellen. Koko reissun temppuillut, liian täyteen ahdattu matkalaukkuni ei suostunut pysymään perässäni. Matkalaukun raahaaminen Quasimodon asennossa oli nykimistä, sillä laukku tuntui vetävän itseään aina vastaliikkeenä paluusuuntaan. Ymmärrän taas kaikkia vanhempia paremmin. Ehdin jo suunnitella myyväni tuon laukun pilkkahintaan jossain Portugalin nettikirppiksessä, kun tuo kiusankappale teki klassisen jalat veltoksi-liikkeen. Renkaat irtosivat. Jouduin kantamaan puolitoista kilometriä tuota riiviötä kuin salkkua. Pohdiskelin, olisiko lentokentältä mahdollista ostaa uutta matkalaukkua, mutta  tulin siihen tulokseen, että espanjan taidoillani synnyttäisin kaamean draaman, jos kysyisin, olisiko vanha, tyhjä laukku mahdollista jättää lentokentälle.

Suuntasin kahdella metrolla Nuevos Ministeriosiin, josta oli tarkoitus jatkaa metrolla lentokentälle. Päätin käydä syömässä vielä menu del dian, jollaista en ollut päässyt nauttimaan reissun aikana. Kun tilasin alkuruoaksi ensalada mixtan, en muistanut tarkistaa, mitä se sisältää. Ruokasanaston kuitenkin hallitsen espanjaksi. Sain salaatin, joka koostui pääosin tomaateista ja tonnikalasta. Minut tuntevat ymmärtävät, miksi sain pian eteeni korvaavan annoksen: maukkaan porkkanakeiton.

Ravintolassa tutkiskelin ravintolan wifillä, mistä löytäisin uuden maletan. El Corte Ingles oli lähellä ja tiesin, että sieltä löytyy kaikkea ja liikaa. Lisäksi siellä oli paljon matkalaukkuja 40%:n alennuksessa. Tuollaista ei tarjoushaukka ohita. Matkalaukkuosastolla lähestyin ikäistäni neitoa, joka suorastaan pelästyi kysyessäni häneltä englanniksi apua. Hän kipitti hakemaan englannintaitoisen vanhemman rouvan. Nopealla skannauksella valitsin ison, italialaisen matkalaukun, jossa vaikutti olevan kestävät renkaat. En tiedä juurikaan matkalaukkujen merkeistä, mutta MODO by Roncato luki laukun kannessa. Myyjälle sopi, että siirrän oman matkalaukkuni sisällön uuteen ja jätän vanhani kauppaan. Näin tehtiin, vaikka vähän tilanne kyllä minua huvitti. Yllättävän hyvänä mainoksena tavaroiden siirto kuitenkin toimi, sillä eräs aasialainen mies tuli kysymään minulta, mistä olin kyseisen matkalaukun löytänyt ostaen sitten saman. Halpa se ei ollut, joten onneksi en ollut ehtinyt löytää mitään alelaareista.

Kulkiessani uuden matkalaukkuni kanssa liukuportaita alas metrotunneliin, annoin tilaa kiireiselle naiselle. Laukkuni rengas jäi eleen seurauksena jumiin liukuportaisiin. Sain riuhdottua laukun onneksi irti hyvissä ajoin. Ostin metrolipun lentokentälle. Pysäkillä havahduin siihen, että linja 8 on suljettu ja korvaavaa reittiä ajaa bussi. Tulin liukuportaat ylös ja näin taksitolpan. Kävelin sinne ja otin taksin lentokentälle. Muun muassa Frank Martela puhuu siitä, miten tahdonvoima on lihas, joka kuluu käytössä. Näin se oli minunkin tapauksessa. Ensin olin valmis vaikka kävelemään Barajasiin, mutta lopulta tyydyin maksamaan 30€:a taksista Nuevos Ministeriosista Barajasiin. Olisin tämän saman hinnan maksanut, jos olisin ottanut suoraan Luisilta taksin.

Olin harvinaisen aikaisin lentokentällä. Se ei ollut kovin järkevää lentokentän korkeamman hintatason ja lennon myöhästymisen takia. Lähdimme aikataulusta melkein tunnin myöhässä, mutta paljon kyllä otettiin kiinni, sillä loppuen lopuksi lento jäi aikataulusta vain 20 minuuttia. En ollut koskaan ollut noin nopealla lennolla. Koska olimme niin paljon myöhässä, lento lähti lähes heti, kun matkustajat olivat löytäneet paikkansa. Onneksi Portugalin suuntaan lennetään myös tunti taaksepäin. Lentokoneesta poistuessamme järkyttävä rankkasade yllätti meidät.

Kortepohjan yksiötä majesteettisempi huoneeni ja kämppikset vaikuttavat mahtavilta. Moni heistä on muuttamassa lähiaikoina pois, joten jännitetään innolla, tuleeko tilalle yhtä sosiaalista ja iloista porukkaa. Tänään käppäilen Porton katuja ja tutustun välttämättömyyksiin, kuten pyykkitupaan ja kuntosaliin. Huomenna on vaihtareiden tervetulotilaisuus kasvatustieteiden laitoksella eli ESE:ssä.

TUO SÄILY MADRIDISSA, TYHJÄNÄ: Edificio España*

*Tuo pilvenpiirtäjä on säilynyt vuosikaudet tyhjänä liian korkean hintalappunsa vuoksi. Eräs kiinalainen liikemies osti rakennuksen aikomuksena tehdä siitä hotelli ja kauppakeskus, mutta ostajan ja kaupungin erimielisyyksien vuoksi Espanja-rakennus tulee olemaan hämmentävä nähtävyys vielä pitkään.

TUO ESA ESPANJASSA 4.2.

Aloittakaamme symbolisesta blogin nimestä. Sukunimeni on Suomessa kuin Esa Espanjassa. Koko nuoren ikäni olen kuullut erilaisia versioita sukunimeni käytöstä. Positiivisella pohjavireellä aina, joten mikäpä siinä, jos vaikka säilyy voittajana. Etunimeni huumoria ei pääse pakoon Portugaliinkaan. Näiden maiden Starbuckseissa nimeni saa työntekijät aluksi hämmentymään ja sitten hihittämään.

Starbucks: What’s your name?

Minä: Esa.

Starbucks: Yeah but what’s your name?

Minä: Esa. E-S-A. Like the word that in English.

Starbucks: Can you write it? […] Aa Esa!

Matkustin viime keväänä Madridissa pari viikkoa ja syksyllä Barcelonassa viikon. Kyllästyin Barcelonassa lopulta tuohon vitsiin, jota innoissaan jokainen oli jo kertonut Madridissa. Esa on feminiinimuoto sanoista "tuo" tai "se". Päätinkin kokeilla Barcelonassa vähän aikaa nimestäni miehekkäämpää versiota "ese".

Blogin nimen kolmas sana Portossa merkitsee kohta alkavaa vaihto-opiskeluaikaani. Lähdin matkaan perjantaina 3.2. ja palailen Suomeen heinäkuussa. Suuntasin ensin Madridiin, jossa vaikutan maanantaihin. Maantai-iltana lennän Portoon, jossa jännitän, onko asuntoni olemassa. Ensimmäisen kuun vuokran olen maksanut etukäteen, eikä tietenkään ole mukava nukkua ulkona. Asunnon sijainti ja näkemäni kuvat kämpästä ovat mielettömiä. Toivotaan siis parasta. Olen lukenut runsaasti Porton kylmyydestä. Onkohan kylmyyspelottelut tarkoitettu pikemminkin vaikka brasseille? Saa nähdä.

Lennot

1. 3.2. 13.55-17.15 (ESP) HELSINKI-MADRID, Norwegian, 50 € + 18€ *
2. 6.2. 19.45-20.05 (POR) MADRID-PORTO, Ryanair, 27,99 € + 24 €

Opiskelen musiikki- ja liikuntapedagogiikkaa Porton polyteknisessä opistossa, jossa käyn ensikertaa keskiviikkona.  Silloin on vaihtareiden tervetulotilaisuus ja pääsen allekirjoittamaan paperit saapumisestani. Varsinaisesti opiskelut alkavat 13.2. Opiskelen viidettä vuotta luokanopettajakoulutuksessa Jyväskylässä. Gradun sain palautettua tammikuun lopulla ja opinnot ovat muutenkin pitkälti päättöharjoittelua vaille paketissa. Valitsemieni kurssien suorittamisen suhteen ei ole siis hengenhätä. Olen valinnut liikunta- ja musiikkipedagogiikan kursseja, jotka molemmat ovat vahvasti mukavuusalueellani.

Valitsemani kurssit:

• futis ja käsipallo
• yleisurheilu ja voimistelu
• ulkoaktiviteetit
• kitara 1
• piano 2
• kuoro 2
• bändisoitto 2

Portugalin kielikurssille en ole vielä ilmoittautunut, mutta aion kyllä. Portugalissa olen vielä täysin lapsen kengissä. Kunnianhimoisen tavoitteen olen kuitenkin luonut: ymmärtää portugalia arjen kielenkäyttötilanteissa. Portugali kuulostaa tällä hetkellä mahdottoman vaikealta ja erikoiselta, mutta tiedostan samalla olevani nopea oppimaan. En pelkää käyttää huonosti osaamaani kieltä, vaan toistelen oppimiani lauseita kuin papukaija. Vaikka saman katon alla on opiskeltu espanjan opettajaksi, auttava espanjan osaamiseni pohjautuu syksyllä suorittamaani Espanja 2-kurssiin. Yliopisto ei tarjonnut portugalin opetusta, joten valitsin sitä lähimpänä olevan kielen. En ollut ennen tuota kurssia opiskellut espanjaa, joten tuuletin näyttävästi arvosanaa 3.

Lähdin Jyväskylästä Helsinkiin torstaina, ja ennen sitä olin jännittänyt oikeastaan vain muiden vaihtoonlähtijöiden puolesta. Näin viidentenä vuotena lähtö tuntui lopulta hienolta ja haikealta. Tapasin lähtöpäivinäni paljon perhettä ja kannustavia, hienoja ystäviä, mikä teki lähdöstä hienon. Olen tohkeissani siitä, että niin moni on luvannut tulla käymään Portossa tai Lissabonissa. Haikeaa on toki aina lähtö, varsinkin tässä vaiheessa opintoja, kun valmistutaan, työllistytään tai päästään vielä vaikka lääkikseen.

Lentokone on mielenkiintoinen sosiaalinen tila, kuin hissin vastakohta. Lennot menevät aina ripeästi, kun pääsee tutustumaan uuden ihmisen kokemusmaailmaan. Lento oli reilusti myöhässä kovan tuulen vuoksi. Laskeuduttiinkin oikein ryminällä. Taksimatka oli hiljainen ja jännittävä. Päädyin ilmeisesti Carlos Sainzin kyytiin. Hän ei puhunut englantia, enkä minä espanjaa. Taksi maksaa 30€:a lentokentältä keskustaan ja kyyti on yleensä nopea, sillä ainakin tällä Sainzilla oli liikennerajoituksista riippuen aina 30 km/h:n ylinopeus. 

Tänään on vuorossa upea Reina Sofia-museo, jossa olen käynyt kerran aiemmin. Viime kerralla pääsin OAJ:n kortilla sisälle ilmaiseksi, mutta silloin olikin espanjanopettaja neuvottelijana. Ilta on siunattu alennusmyynneille, jotka täällä on ison kaliiperin luokkaa.

*Lento + 20 kg matkalaukku