ENSIMMÄINEN VIIKKO 12.2.

Kun olin lähtemässä tiistaina ensimmäistä kertaa avaimellani ulos, olin jäädä sisälle. Vääntelin avainta suuntaan jos toiseen saamatta ovea auki. Lopulta oivalsin tekniikan, joka oli äärimmäisen helppo. On toisaalta aika vaikeaa unohtaa avainta kotiin, jos ilman sitä ei pääse edes ulos.

Aamupalalla idyllisessä Nata-kahvilassa oivalsin, etten ollut tipannut taksikuskia edellisenä päivänä. Enkä ollut jättänyt tippiä kertaakaan Madridissa tai Barcelonassa. Barcelonan keskustassa sellainen ei tullut mieleenkään hävyttömän korkean hintatason vuoksi. Portossa puolestaan on suunnattoman edullista kahvitella. Tilasin kahvin ja nata-leivoksen, jotka maksoivat yhteensä 2,25€. Annoin tarjoilijalle 3€ menettäen näin tippineitsyyteni Portugalissa. Nata on uusi lempileivokseni ja olen nauttinut niitä melkein päivittäin. Kuntoklubillani kahvin ja natan saa eurolla. Kerran sain tuon setin ilmaiseksi, kun lompakossani ei ollut edes euron kolikkoa eikä kahviossa maksupäätettä.

Portugalilaiset ovat ystävällisiä ja kohteliaita. Meidän kulttuurissa ei ole varsinaisesti sanaa please tai por favor. Kiitos ei vastaa näitä sanoja, sillä esimerkiksi oluen voi tilata ihan hyvin ketään loukkaamatta sanomatta kiitos: ”Yks olut”. Portolaiset eivät ole niin herkkänahkaisia kielellisistä normeista kuin esimerkiksi lissabonilaiset, mutta por favorin unohtaminen särähtää pahasti heidänkin korvaan. Obrigadoa/obrigadaa seuraa aina de nada, ja minun on miehenä käytettävä sanaa obrigado eikä obrigada.

Rekisteröidyin tiistaina kolmeksi kuukaudeksi kuntoklubille, jonka olin bongannut jo ennen reissua. Sieltä löytyy kuntosalin lisäksi muun muassa Krav Magaa, uima-allas, saunoja ja yakuzzi. Saunat ovat tosin viileitä eikä niistä löydy edes löylykiulua. Keskiviikkona, kun olin lämmittelemässä juoksumatolla, eräs liikunnanohjaaja tuli houkuttelemaan treenaajia keskivartalotreeniin. Hän jututti jokaista ja sai rekryttyä noin kymmenen henkilön porukan kasaan. Menin toki mielenkiinnosta mukaan, vaikka ohjaus oli portugaliksi.

Päätin aloittaa portugalin opiskelun kunnianhimoisesti ostamalla kirjan. Ei ole itsestään selvyys, että kaikki nuoretkaan osaisivat täällä englantia. Huomattavasti paremmin kyllä kuin Espanjassa, sillä täällä Brad Pittiä ääninäyttelee Brad Pitt eikä joku João. Kirjakaupan myyjä osasi erinomaisesti englantia ja kysyin häneltä, kuinka realistista minun on ymmärtää valitsemaani kirjaa Guardiola vs. Mourinho. Hän sanoi olevansa skeptinen ymmärtämiseni suhteen, jonka jälkeen ilmoitin ostavani kirjan. Hän arvosti asennettani, mutta ei jalkapalloteemaa kertoen olevansa enemmän musiikkimiehiä. Voi toki kuvitella, että oppimiseni kannalta olisi ollut järkevämpää valita vaikka lastenkirja, mutten olisi löytänyt millään motivaatiota sellaisen suomentamiseen. Aloitin kirjan takakannesta:

Mourinho e Guardiola são dois dos melhores treinadores que o futebol e o desporto já nos proporcionaram.

Mourinho ja Guadiola ovat tämän hetken kaksi parasta valmentajaa niin jalkapallossa kuin muutenkin urheilussa.

Lähdin tiistai-iltana suunnistamaan baaria, jossa näkyisi Barcelona-Atletico Madrid. Olisin kuvitellut sen olevan helpompaa Rua De Santa Catarinan vilkkaalla kadulla, mutta sain oikein etsimällä etsiä. Ravintola, jossa peliä näytettiin vaikutti aluksi liian hienolta tarkoitusperääni, mutta se oli muutenkin niin tyhjä, että kehtasin mennä katsomaan sinne vain jalkapalloa. Tilasin yhden erittäin suuren oluen. Puoliajalla päätin kokeilla paikallista herkkua eli Francensinhaa, jota muun muassa kämppikseni olivat suositelleet. Olin nähnyt sen rasvaisuudesta kamalia kuvia, eikä se ollut todellisuudessakaan yhtään houkuttelevampi. Se oli järkyttävän kokoinen löntti lihaa ja juustoa, jonka päällä oli paistettu kananmuna. Kylkiäisenä vielä ranskalaiset. Ymmärsin, ettei tämä voi olla yhden ihmisen annos, vaikka olinkin syönyt kevyesti ennen baariin menoa. Jouduin ottamaan toisen jättioluen, jotta sain tuon rasvakasan alas. Olin ainoa jalkapallon katsoja toisella puoliajalla. Kun ottelua oli pelattu 70 minuuttia, suuri joukko työmiehiä tuli vetämään piuhat telkkarista. Tarjoilija pahoitteli sitä empaattisesti jälkikäteen, mutta kukaan ei ilmoittanut siitä ennakkoon. Kun piuhat oli vedetty, miehet veivät telkkarin pois. Sellainen jalkapallomaa.

Keskiviikkona lähdin hakemaan prepaid-liittymää ennen koulua. Vodafonen ja MEOn liiketilat olivat vierekkäin, joten otin molempiin vuoronumeron. Palvelu näissä molemmissa oli suunnattoman hidasta. Vaikka edelläni oli maksimissaan 4 asiakasta, odottelin hermostuneena 45 minuuttia. Lopulta MEOlle pääsin nopeammin, joten ostin prepaid-liittymän sieltä. Minulle palvelu oli nopeaa, kun tiesin etukäteen, mitä halusin ja näytin ehkä sellaiselta, että haluan nopeasti haluamani. Prepaid-liittymä maksoi kymmenen euroa ja siihen kuului 100 minuuttia, 100 tekstiviestiä ja 100 megaa. En onneksi ehtinyt aktivoida sitä ennen koulua, sillä koululla tarjottiin paljon parempaa liittymää. Liittymän nimi on WTF ja Erasmus-räätälöity paketti maksaa 9,80€. Se riittää koko loppuvaihtoajalle, sillä esimerkiksi sellaiset sovellukset kuin Facebook, Instagram, Snapchat, Facetime ja WhatsApp eivät kuluta pakettiin kuuluvaa megamäärää.

Metromatkassa koululle vierähti kymmenisen minuuttia, jonka jälkeen suunnistin oikealle tielle. Päädyin ensin väärään rakennukseen, jossa kysyin kohteliaasti ihmisiltä apua sen oikean löytämiseen. Kukaan ei tuntunut ymmärtävän kysymystäni siitä, missä ESE-rakennus on. S-kirjain on ilmeisesti lausuttava kuin käärme, jotta tulee ymmärretyksi. En osaa sitä vielä.

Tervetulotilaisuudessa oli lämmin tunnelma. Koska kaikki Erasmus-opiskelijat olivat samassa tilanteessa, oli luonnollista vaihtaa numeroita ja suunnitella illalle ohjelmaa. Uutta asiaa riitti, yhdessä tuo kollektiivinen hämmennys oli lähinnä hauskaa ja mielenkiintoista. Ystävystyin tsekkiläisiin menevän oloisiin äijiin, jotka olivat tulleet vaihtoon omalla autollaan opiskelemaan liikuntapedagogiikkaan. Lähdimme autolla keskustaan hankkimaan ESN-korttia ja  syömään. Kun burgerit oli syöty, suuntasimme kaupan kautta heidän luokseen. Ostimme kolme viskipulloa yhteishintaan 18€. Viinien hinnat lähtevät täällä eurosta ylöspäin, kaljat paristakymmenestä sentistä. Halvimpia viinejä ei ole tarkoitettu kulinaristeille vaan lähinnä ruoan ainesosaksi.

Tsekkiläiset asuvat jaetussa talossa, jossa saman huoneen jakaa monta eri naamaa. Suurin osa vaihtareista asuu kaukana keskustasta, mutta kävelymatkan päässä koulusta. Yllätyin niin monen valittaessa, kuinka haastavaa oli löytää siedettävä kämppä. Itse löysin sellaisen heti, vaikka huomattavasti kalliimman kuin mitä muilla. Asumiskustannukseni tässä valtavassa huoneessani ovat 305€ kuukaudessa, mutta tämä on niin hyvällä paikalla, että voin kävellä pippaloista aina kotiin.

Pelasimme minulle uutta tuttavuutta lautapelien maailmassa: Dixitiä. Suuntasimme metrolla Lapaan Erasmus-bileisiin, jossa meno oli hurjaa. ESN-korttia näyttämällä pääsi klubille sisään ja sai drinkkipassin. Vaihtareiden kansallisuudet erotti lipuista rinnassa. Maidemme lippuja ei ollut valikoimassa, joten minä sain rintaani Espanjan lipun, tsekit vielä erikoisempia. Juomaa tilattaessa otettiin leima passiin, mikä lyhensi jonoja baaritiskille, mutta bileistä poistuessamme jonotimme puoli tuntia, että pääsimme maksamaan passimme annokset. Passin hukkaamisesta uhattiin 100€:n sakolla. Olin taas tehnyt amatöörimokan tähän maahan, sillä käteiseni oli loppunut. Ravintoloista ja kahviloista puuttuu usein maksupääte, jolloin tiskin lähettyvillä on yleensä ilmoitus PRE-PAYMENT. Näin pyritään vähentämään molemmille osapuolille kiusallisia tilanteita, mikäli asiakkaalla ei olekaan kuin kortti mukana. Sain onneksi lainattua tilanteessa käteistä Kubalta.

Koska en ollut käynyt kotosalla sitten tervetulotilaisuuden, puhelimeni akku oli loppunut eikä varavirtalähdettä ollut mukana. Lähdin kovalla luottamuksella kävelemään johonkin suuntaan ilman minkäänlaista todellista tietoa. Menin kuitenkin hyvällä tuurilla tai sisäänrakennetulla kompassillani juuri oikeaan suuntaan. Tapasin tuon kotimatkan aikana paljon mielenkiintoisia ihmisiä, vaikka kello oli jo lähemmäs 6. Ystävystyin portugalilaisen ammattinäyttelijä João Vicenten kanssa ja eräs koditon mies yritti tarjota minulle rahaa. Tämä koditon halusi erittäin hanakasti rahaa osoittaen automaattia. Kieltäytyessäni pahoitellen hän yritti passiivis-aggressiivisesti tarjota minulle kaikkia kolikoitaan eli n. 60 senttiä.

Halvat huvit tekevät pahan olon seuraavalle päivälle. Kun keskiviikkona oli kuuma päivä, niin torstaina satoi koko päivän. Menin lillumaan oloani pois kuntoklubini yakuzziin. Tätä uutta krapulaperinnettäni edeltää aina prato do dia. Se maksaa täällä 3,5-5,5€ ja se sisältää ruoan lisäksi juoman, kahvin ja jälkiruoan. Koululla annos maksaisi opiskelijalle 2,60€, mutta opiskelijakortittomana siihen ei ole ollut vielä mahdollisuutta. Opiskelijakortin hakeminen oli pitkä, byrokraattinen prosessi, mutta saimme lopulta vietyä hakemukset Santander-pankkiin ja pääsemme kohta osallisiksi huokeammista opiskelijahinnoista.

Perjantaina täytimme koululla kaiken maailman lomakkeita. En ymmärrä, miten kaikki oli tehty niin vaikeaksi ja hitaaksi. Siihen kannattaa Portugalissa vieraillessa tottua, sillä portugalilaisilla tuntuu olevan kiire vain autotiellä. Liikennesääntöjä ei ole tai sitten niitä ei noudateta. Luisin mukaan espanjalaiset pitävät portugalilaisia harvinaisen huonoina kuskeina. Olen nähnyt jo täällä pellin kolisevan. Ei tee mieli mennä sinne pyörällä sekaan, kun kadutkin ovat kapeita ja mäkisiä.

Ollessamme syömässä torstai-iltana saapuneen brasilialaisen Henriquen kanssa prato do diaa naapuriravintolassani, hän huomasi, että Facebookin Tickets for Erasmus-sivustolle oli ilmoitettu juuri myytäväksi 10 lippua Porton Champions League otteluun Juventusta vastaan. Olin suunnitellut lipun ostoa jo Suomessa, mutta ne olivat olleet aivan liian kalliita. Nyt liput kustansivat noin kolmasosan alkuperäisestä hinnasta, joten onnekkaina suuntasimme takaisin koululle maksamaan lippuja. Liput menivät Facebookissa alle minuutissa.

Perjantai-iltana käppäilin ESN:n Portuguese nightiin. Emme olleet siellä kauaa ja jatkoimme tsekkiläisten kanssa sieltä ripeästi muualle. Ostimme kioskilta pari valkkaria, jotka myyjä avasi pyynnöstämme jo valmiiksi. Mieleeni tuli Prahan reissu äidin ja isän kanssa, jossa toimimme pullonavaajan puutteessa samoin. Usean välietapin kautta löysimme ulkoilmapaikan, joka oli täynnä Erasmus-väkeä ja josta sai litran oluen 3€:lla. Porukkamme suuntasi klubille, joka oli lähes tyhjä sinne mennessämme, mutta täyttyi alle puolessa tunnissa. Portugalissa tanssilattioilla saa polttaa, joten klubit ovat savuisia. Vaatteet haisevat yön jälkeen aina savulta, vaikket olisi itse polttanut.

Lauantaina lilluin jälleen eilistä pois yakuzzissa ja kävin ostamassa valkoisen t-paidan illan Graffiti-partyyn, jossa kirjoitellaan tusseilla muiden paitoihin. Koska t-paita maksoi vain kaksi euroa, en jaksanut edes käydä kokeilemassa sitä väenpaljoudessa. Se oli virhe, sillä paita oli naurettava. Kävin vaihtamassa uuteen. Olin ottanut Suomessa selvää Porton ilmaisista tapahtumista ja yksi niistä oli lauantaina: We Bless This Mess arkkitehtuuriltaan mielenkiintoisessa Casa da Musicassa. Fiilistelen hyvää livemusiikkia, jonka takia Instagram-tilini on täynnä videoita keikoilta.  Hyvällä mielellä lähdin omille huudeilleni alakaupunkiin, jossa Erasmus-bileiden oli tarkoitus olla. Tapasin tsekkiläiset ja suuntasimme pippaloihin, kun kello oli 00.15.  Klubi oli typötyhjä. Puskaradion mukaan kaikki olivat vielä ulkona siinä samassa paikassa, josta sai litran olutta kolmella eurolla. Parin tunnin jälkeen suuntasimme uudelleen Graffiti-partyyn, joka oli nyt täpötäynnä. Täällä, kun aloitetaan ja lopetetaan juhliminen pirun myöhään. Vaikka sisälle pääsi vain ESN-kortilla, klubi oli täynnä portugalilaisia miehiä. Lähtiessäni käppäilemään kotini suuntaan viiden jälkeen, espanjalaiset tytöt ihmettelivät silmät pyöreinä pitäen minua vanhuksena. Seuraavana päivänä kuntosalilla olin unohtanut ottaa sisäpelikengät mukaan. Ajattelin, ettei se nyt ole ongelma, jos treenaan joka tapauksessa ylävartaloa, mutta tässä liberaalia liberaalimmassa maassa minulle tultiin sanomaan, ettei ilman kenkiä saa treenata, koska se ei ole turvallista.

Opintoni alkavat varsinaisesti huomenna, mutten tiedä vielä lukujärjestyksiäni, sillä ne julkaistaan vasta tämän yön aikana. Tai sitten aamulla, kun pitäisi olla jo tunnilla. Ensimmäisen kuukauden aikana meillä on mahdollisuus surffailla kurssilta toiselle eikä poissaoloista juuri välitetä. Kolmekerroksinen kommuunini on ollut älyttömän hiljainen, enkä ole nähnyt kämppiksiäni sitten maanantain. Nukkuminen on ajoittain haastavaa, sillä äänieristys kämpässä on niin heikko, että tuntuu kuin autot menisivät metrin päästä. Lähiaikoina yläkertaani muuttaa äiti 3-vuotiaan lapsensa kanssa, joten saa nähdä, miten se vaikuttaa taloon, jonka äänistä vastaavat nyt vain autot, natiseva sänkyni ja Spotify.

 https://vimeo.com/203346600