A SERENDIPITOUS EXPERIENCE - What I learned at my exchange

My flight leaves early tomorrow. I’ve planned to go to one more Farewell Party to say goodbye to my friends, but this time it will be my last. I’m already late since I had dinner with my housemates earlier.  I was already a bit emotional when I said my goodbyes to Zoe and her daughter Ronja. I’m not a crier. Luckily, the party was close to my place and I walk there in 10 minutes. Even without any alcohol, I found it extremely difficult to leave the party. Usually at good parties, I like to meet new people, but for this one, I prioritize and spend the little time that I have left with my good friends that I feel blessed to have met. As we talk, we reminisce on our great memories and there is a nostalgic feeling in the air.  I get compliments that make it hard for me to stay strong. I’m not a crier. In the end, I must be even stronger and leave to go back home. I couldn’t afford a new flight ticket to London where I’m going to visit my aunt’s family. I don’t like goodbyes so I try to do it fast. I get too emotional when I say goodbye to the Czechs. They warn me not to cry because otherwise, they will too. The whole day had been so emotional that I can’t help it. We end up crying and admitting our bromance. In a weirdly emotional state, I try to say goodbye to familiar faces as I walk towards the front door to leave the party. Some faces calm me down; some just make it worse. I don’t find everybody but as a manly Finnish man, I find it too embarrassing to return to the party after expressing my feelings. I wait outside for my German friend. His trait of being habitually late turns out to be a blessing ‘cause two of my friends rush outside to tell me that I can’t leave without saying goodbye to them. As I’ve just managed to collect myself, the biggest challenge arises. Eventually, my German friend comes and we leave the party. I’m not able to speak too much on our way back home and he respects that by talking about everyday topics rather than nostalgic memories. The next morning, I clean my room, leave two big bags of clothes for the homeless people and stress about the weight of my luggage because I have no idea how much it weighs. Fortunately, it is only 20.7 kilograms and I don’t have to pay outrageously big surcharges.

How did I end up here and why did I start to write about it now one and half month later? I guess on Monday we had some kind of international post-Erasmus depression day. It was a domino effect; people from different friend groups were messaging each other and telling everyone how much they missed Porto. While I’m scrolling through my camera roll I understand the impact my exchange had on me. I had already started this post in May, in Finnish. I was trying to precisely recount my courses, parties, restaurants, and travels in different cities and countries. I never published that because I felt like I would forget to mention something because there was so much happening all the time. So, I apologize to my dear readers that you had to wait so long for the next post and now it might not be what you expected. It will not be a narrative, chronological story about my life like the previous ones. This time it’s an overview of my thoughts.

My English did improve a bit in Portugal. When I was living there I got C1 on my language test and when I returned I received C2. My vocabulary in Portuguese was very limited but I could survive in my everyday life with the basics of the language.  Because of my poor skills in Portuguese, I learned more about the language of connection. If you share an experience, that experience is your language.

Vuonna 2004 Jose Mourinhon valmentama FC Porto voitti AS Monacon Champions League-finaalissa 3-0. Ottelun arvokkaimmaksi pelaajaksi valittiin Deco, joka siirtyi kauden jälkeen FC Barcelonaan. Jose Mourinhon uusi osoite oli puolestaan Chelsea.

Confused? If you speak football, if you’ve lived in Porto during the time of Mourinho’s, you don’t need to understand the language to speak the language. But if you can’t understand the context or the language, you may feel isolated. Travelling is an antidote to ignorance. Words of Trevor Noah, not mine.  From a teacher’s perspective, being the only non-Portuguese speaking student was a great learning experience. Belonging to a majority is a responsibility. When I was around my Czech friends, they spoke English to each other. I did the same when I had Finnish friends visiting me.

Living abroad highlights the traits we already have. In my case, I became even more open and sociable. I’ve always wanted to enrich my social interactions. But whatever is your biggest strength can turn into your biggest weakness. If you’re too sociable, people can think you aren’t genuine. Portugal turned some kind of switch on and after that, I’ve gotten emotional when my good friend moved elsewhere and also while writing this exact post. If I wasn't proud of that, I wouldn't be telling about it. After my exchange, I'm more convinced that no matter which city or country I live in, everything will be alright. What’s even better is that now I know so many great people from different countries. For sure they will affect my travel plans in the future. 

LENTÄMISTÄ - TOIVOTTAVASTI EI MYÖS KURSSEILTA 2/2

VKO 13

Maanantaina käppäilimme Rossion asemalle, josta otimme junan Sintraan. Mielenkiintoinen seikka Lissabonin junissa ja metroissa on, että asemalta ei pääse ulos ilman voimassaolevaa lippua. Tuplatarkastuksen vuoksi tarkastajat eivät juuri julkisiin eksy, aivan kuten Madridissa ja Barcelonassa. Portossa julkisiin ei ole porttia, jonka johdosta tunnistan monet Porton tarkastajat jo kasvoilta.

Sintra on upea päivärektikohde. Se on kokonaisuudessaan kuin mielikuvitusmaailmasta ja katutaiteen määrä aiheuttaa jopa runsaudenpulan. Turistien paljous tuo toki mukanaan sen aikaansaamat ikävämmät viiteilmiöt. Nappasimme tuk-tukin vuoren huipulle, jonka hinnaksi sovimme 10 €. Hauska kokemus, vaikkei kovin turvallisen tuntuinen. Kuski oli mielipuoli turpasuu, joka ajoi milloin ilman käsiä, milloin ilman silmiä. Kyydin maksamisen jälkeen täytyy vielä ostaa lippu puistoon ja jatkaa ylös jalan tai bussilla. Mikäli näin pitkälle on päässyt, se kannattaa ehdottomasti. Palácio Da Pena sijaitsee puiston huipulla ja tästä Unescon maailmanperintökohteesta on upeat maisemat joka suuntaan.

Illalla suuntasimme kuuntelemaan fado-musiikkia muinaisimmalle ja ehkä myös kalleimmalle Lissabonin alueelle Alfamaan. Se ei tuhoutunut Lissabonin maanjäristyksessä 1755. Ravintola, jonka olin bongannut netistä oli kiinni. Ajauduimme FadoHouseen, joka oli kallis ravintola pullollaan turisteja. Äitini tilasi listalta halvimman punaviinin, joka kustansi 25 €. Tarjoilija tuli klassisesti toisen punkun kanssa kertoen, että tilaamamme viini on tilapäisesti loppunut, mutta tämä on jopa parempi: ”I can make it 25 as well”. No onpas ystävällistä. Viini kuitenkin maistui hyvin samanlaiselta kuin viini, jota olen Portossa ostanut ja makuni ei ole kallis. Googletin viinin uteliaisuudesta havahtuen, että tämä Loios on maksimissaan kolmen euron pullo. Portossa olen ostanut sitä tämän reissun jälkeen hintaan 2,68 €. Äiti pyysi tarjoilijan luokseen näyttäen pullon hintaa kännykästäni. Tarjoilija, joka oli toinen ravintolan omistajista, selitti joutuvansa maksaa verot, palkat, vuokrat. Hän meni neuvottelemaan hetkeksi miehensä kanssa ja lupasi pudottaa hinnan 20 euroon. Harva kehtaa valittaa huijaamisesta, sillä ei haluta pilata muiden iltaa. Tätä samaa pikemminkin ruoanlaittoon tarkoitettua viiniä kuskattiin jokaiseen pöytään. En voi suositella ravintolaa. Ruoka oli kallista ja mautonta, asiakkaita pidettiin tyhminä. Livenä kuultu fado-musiikki oli puolestaan tunnelmallista ja ammattitaitoista..

Sen sijaan ravintola, jota lämpimästi Lissabonissa suosittelen on Popolo. Se on tyylikkäämpi versio Zetorista, jossa ruoka on hyvää ja kohtuuhintaista sekä asiakaspalvelu loistavaa.

Tiistaina ostimme päiväliput julkisiin ja nappasimme sattumanvaraisesti vain jonkin bussin. Jäimme pysäkillä, joka oli parin korttelin päässä LX Factorysta, joka on kaupallisempi versio Helsingin Teurastamon teollisuusalueesta. Tämä trendipaikka on täynnä pikkupuoteja ja löytyy jokaisen hipsterin bucketlistalta. Paikka on aivan San Franscisco Bridgen alla. Se ei ole sillan oikea nimi, mutta arkkitehtuuriltaan se on täsmälleen samanlainen kuin Kaliforniassa seisova silta. Joen toisella puolen on myös pala Rio de Janeiroa, sillä siellä seisoo järkyttävän kokoinen Jeesus-patsas Cristo Rei.

Söimme portolaiseen hintaan hyvässä nepalilaisessa, josta jatkoimme jalan Torre de Belémille. Tässä kapeassa tornissa kävimme isäni kanssa ottamassa pakolliset turistikuvat. Aurinko paistoi kuumasti ja terassilla nauttiessamme b-vitamiinipitoisia virvokkeita onnistuin saamaan näkyvät aurinkolasirajat. Illalla teimme turistiajelun raitiovaunu 12:lla ja nautimme edullisemmassa ravintolassa, keskustan sivukadulla. Tarjoilija kaatoi kahvin ilmaiseksi isäni syliin.

Keskiviikkona lähdimme aikaisin aamulla Carcaveloksen rannalle. En ole tavannut portugalilaista taksikuskia, joka osaisi englantia. Ei osannut tämäkään, joten juttelin matkan hänen kanssaan portugaliksi. Hän toisteli: ”Falas muito bem português”, vaikka todellisuudessa keskustelu oli hyvin alkeellista. On kuitenkin mukava huomata, että pystyn jo edes siihen. Rannalta jatkoimme junalla Cascaisiin, jonne meidän ja lukuisien turistien lisäksi sinne oli saapunut Portugalin armada.

Torstaina kävimme Embaixada do Porton kauppagalleriassa. Käynti ehdottomasti kannattaa, mutta itse en mitään sieltä ostaisi. Kävimme lounaalla nepalilaisessa buffetissa, josta harhailimme lopulta istumaan Lissabonin lääkiksen eteen. Siellä oli mielenkiintoinen patsas, jonka eteen ihmiset olivat jättäneet kivilaattoja ja kukkia. Ajattelimme aluksi, että joku pidetty lääkäri oli vasta kuollut ja sen vuoksi vanhat asiakkaat ja tutut ovat jättäneet hänen nimeään kantavat muistolaatat tämän pyhimyspatsaan eteen. Todellisuudessa patsas ei ollut pyhimys vaan itse lääkäri Sousa Martins, joka myrkytettiin kuoliaaksi 1800-luvun lopulla. Hänen kuolemansa jälkeen Lissabonissa syntyi uskomus, että tämä lääkäri tekee ihmeparannuksia vielä kuolemansa jälkeen. Katolinen kirkko ei ole tunnustanut lääkäriä pyhimykseksi. Paikallisia tuli jatkuvasti sytyttämään kynttilän, jättämään kukan, läheisen kuvan, jonka toivotaan parantuvan ja lopuksi ristinmerkin. Monessa kivilaatassa luki vain OBRIGADO eli kiitos.

Päätimme palata eri reittiä takaisin, joka oli hyvä valinta. Löysimme huomattavasti paikallisemman Martim Monizin aukion, jossa nautimme sangriat ja käväisimme elämäni hämmentävimmässä basaarissa. Siellä kukaan ei yrittänyt tyrkyttää eikä myydä mitään. En olisi sieltä kyllä mitään ostanutkaan. Kävimme syömässä Restaurante Himalaiassa, jossa oli erinomainen buffet.

Perjantaina metromatkalla lentokentälle vaunuuni tuli katumuusikko, joka soitti haitaria pitäen kaulassaan hiluämpäriä. Haitarin päällä seisoi pieni koira, joka piti suussaan vastaavanlaista, huomattavasti pienempää ämpäriä. Se sai hymyn huulilleni, joten annoin koiran ämpäriin oikein mielelläni 20 sentin kolikon. Tarkoituksenani oli ehtiä Lissabonista vielä kuntosalikurssille Portoon kolmen aikaan, koska olin kuitenkin skipannut kaikki viikon oppitunnit. Olisin ehtinytkin hyvin kolmeksi, ellei Lissabonin lentokentällä olisi tullut hälytystä. Hälytys alkoi soida juuri, kun olimme pääsemässä lentokoneeseen. Ulina jatkui puoli tuntia, jonka aikana kukaan ei juuri tiennyt, mitä tapahtuu. Henkilökunta puhui kiivaana radiopuhelimiinsa matkustajien ottaessa snäppejä hauskoine ilmeineen. Ulinan loppuessa kuului kollektiivinen, helpottunut huokaus ja ihmiset taputtivat aidosta ilosta. Minäkin.

Lauantaina seurasimme jännittyneinä Benfica-Porto –peliä Bonapartessa. Sieltä suuntasin erään seurueen jäsenen kanssa syömään Copos & Cusquices -tapasravintolaan, josta matka jatkui ESN:n Don’t Tell Your Boyfriend –bileisiin. Yleensä Erasmus-bileissä on ollut aika tasainen sukupuolijakauma, mutta näissä bileissä varmasti yli 80 % asiakkaista oli miehiä. En ihmettele yhtään, jos bileillä on tuollainen nimi.

VKO 14

Maanantaina Activities of Exploring the Nature –kurssilla lähdimme koululta pyöräretkelle Matosinhosiin. Sain alleni lähes jarruttoman maastopyörän ja päähäni kiipeilykypärän. Portugalilaisten ajokulttuurin tiedostaen oli jännittävää ajaa letkassa moottoritiellä. Kun olimme kulkeneet parisenkymmentä minuuttia, joku huomasi yhden opiskelijan puuttuvan joukosta. Ensimmäinen ajatukseni oli tietenkin se kaikkein pahin. Kukaan muu ei tuntunut olevan huolissaan, eikä lopulta huolta ollutkaan, sillä etsintäpartion avulla hän oli jälleen joukossamme kymmenen minuutin jälkeen. Matosinhosissa harjoittelimme kiipeilysolmuja ja kruisailimme pyörillä koko päivän.

Illalla menin jälleen seuraamaan auringonlaskua Virtudes Gardeniin. Paikasta löytyy aina Erasmus-tuttuja. Otin kuvan espanjalaisesta koirasta, joka puri intohimoisesti Portugali-palloa rikki. Tarkoituksenani oli aluksi käyttää tätä kuvaa, kun Suomi voittaa Portugalin jalkapallossa. Niin.

Keskiviikkona oli lähtö Algarven Albufeiraan, jossa puhutaan kuulemma enemmän englantia kuin portugalia. Siellä oli Erasmus National Meeting, "Erasmus-vuoden paras tapahtuma". Siellä käytyäni en voi kyseenalaistaa. Kalliimpi kokemus, mutta sen arvoinen. Allasbileitä, rantabileitä, tuhansia Erasmus-opiskelijoita. Reissu maksoi 155 €:a, johon kuului bussikuljetuksien lisäksi majoittuminen hienossa neljän tähden hotellissa, pari lounasta ja pääsylippu kaikkiin bileisiin. Bussimatka Albufeiraan oli pitkä. Aluksi odottelimme kylmässä busseja, jotka olivat yli kaksi tuntia myöhässä. Sen jälkeen alkoi hulina siitä, kuka mahtuu mihinkin bussiin. Pedagon käyttämillä bussijaoilla, jotka olisivat menneet esimerkiksi hotellihuoneen mukaan, olisi säästetty puoli tuntia. Odottamisen otamme nykyään aina huumorilla, sillä se kuuluu kaikkiin ESN:n tapahtumiin. Matka Portosta Albufeiraan on pitkä, joten oli hyvä, että ajoimme yön yli. Oli puolestaan huono, että tsekkien kanssa jouduimme espanjalaisten bussiin. Kaikella rakkaudella heitä kohtaan, mutta tuoreen tutkimukseni mukaan he ovat maailman kovaäänisin kansallisuus, kuin musiikkikasvattajat talvipäiväbussin paluumatkalla.

Olen liian vanha kertomaan yksityiskohtaisesti Algarvesta, mutta kerrottakoon, että reissuun kuului käynti vesipuistossa, leikkimistä meressä aaltojen kanssa ja kaikenlaisia juomapelejä. Ensimmäisen yön jälkeen koko Erasmus-väkeä uhattiin sillä, että meidät häädetään hotellista huonon käytöksen vuoksi. Joitakin hotellihuoneita oli tuhottu, tuoleja heitetty ikkunasta ynnä muuta tyhmää. Paluumatkalla Portoon oli hämmentävää ajatella, että nyt edessä on vielä viikon pääsiäisloma.

VKO 15

Päätin jäädä Portoon, kun ystäväni pyysivät minua road tripille Andaluciaan, Espanjaan. Viime aikoina olin viettänyt niin vähän aikaa Portossa, että oli hyvä hengähtää ja palata jälleen salille. Tiistaina ja keskiviikkona olin ystävieni kanssa katsomassa Champions League –otteluita Adega SportsBarissa. Keskiviikkona kävin Zoen kanssa lounaalla Garagessa, josta mainitsin aikaisemmassa kirjoituksessani. Tämän salaravintolan ovi aukesi nyt minulle ensimmäisen kerran. Ruokavaihtoehdot eivät olleet kala-allergikolle päätä huimaavia, mutta paikka oli ehdottomasti kokemisen arvoinen.

Lauantaina karkasin Porton pääsiäishulinoita Bragaan, Portugalin uskonnolliseen keskukseen. Portoa kutsutaan yleisesti taloudelliseksi keskukseksi, Lissabonia puolestaan kulttuurilliseksi. Alunperin tarkoituksenamme oli mennä seuraamaan Braga-Porto -ottelua, mutta se myytiin loppuun jo alkuviikosta. Menopaluulippu Bragaan maksoi vain 2,5 € ja kun varmistelin, miten junalippu voi olla niin edullinen, myyjä vastasi: "We are very nice people." Portugali on edullinen, mutta suomalaisen paremman ostovoiman tietävät kaikki Baltiasta etelään jopa hyvin liioiteltuna. Minulta on tosissaan kysytty, onko kaikilla suomalaisilla uima-allas pihalla ja eivätkö suomalaiset haekin Tallinnasta alkoholia helikopterilla. Kyllä ja kyllä. Bragalainen oppaani haki minut autollaan juna-asemalta, josta suuntasimme suoraan Bom Jesukseen, joka on varmasti Bragan hienoin ja tunnetuin nähtävyys. Sympaattinen kaupunki kaikin puolin.

VKO 16

Koska maanantaina oli 2. pääsiäispäivä ja täten vapaata, lähdimme tsekkien ja espanjalaisten kanssa autoretkelle Aroucaan. Aroucassa oli pitkä Passadiços do Paiva –reitti, joka koostui pääosin puisista portaista. Vähintään 25 asteen lämmön ja korkeiden nousujen vuoksi ei ollut ihme, että espanjalaiset palasivat pian autolleen jatkaen matkaansa Aveiroon. Tämä retkikohde voi olla ikävä sellaiselle, jolla on ongelmia esimerkiksi polvien kanssa. Reitti on yhteen suuntaan 8,7 km. Olin kuullut eräältä portugalilaiselta, että reitin puolivälissä on erinomainen paikka pulahtaa. Leikkiminen joessa oli uhkarohkeaa, sillä virtaus oli erittäin voimakas ja kiviä oli siellä sun täällä liukkaina kuin luistelukentät. Olimme kohteessa sen verran kauan, ettei Aveiroon asti olisi ollut järkeä enää ajaa. Päätimme käväistä Espinhossa, joka oli täysin villi kortti. Kukaan ei tiennyt paikasta mitään. En voi kyllä suositella, vaikka sattumalta yhden liikunnan kurssilaisen siellä näinkin sen viidentoista minuutin aikana, jonka kaupungissa vietimme.

Tsekit kertoivat, miten heillä vietetään 2. pääsiäispäivää. Se muistuttaa hieman meidän palmusunnuntain virpomiskulttuuria. Tsekeissä tosin tämä on suunnattu aikuisille, ilman roolivaatteita, ja jokaisella ovella juodaan shotti. Miinuksena on puolestaan se, että melkein kaikilla on seuraavana päivänä töitä tai koulua.

Tiistaina opintoni jatkuivat ja nauhoitin yhden biisin hienossa Estudios Sá da Bandeirassa. Kolmetuntinen kokemukseni oli mahtava. Sieltä suuntasin ensin Adegaan tapaamaan ystäviäni. Jatkoimme ESN:n karaoke-iltaan, jossa osallistuin laulukilpailuun, josta voitin pääsiäissuklaat mukaani. Karaokeisäntä oli ulkonäöltään Jimmy Fallonin ja Ted Mosbyn sekoitus, energiatasoltaan kuin Kimi Räikkönen. Täysi vastakohta Breyner85:n karaokeisännästä, joka tanssittaa aina naisia, ellei ole itse mukana laulamassa. Viime torstaina Breyner85:ssä todistin teoriani siitä, että jos karaokeisäntä ei osaa laulaa itse asiakkaan biisiä, se tulee todennäköisesti vasta baarin sulkemisajankohtaan. Lauluvuorot menevät siis hyvin spontaanissa järjestyksessä. Liettualaiset ystäväni halusivat lähteä karaokesta klubille, mutta minä päätin jäädä, vaikken tuntenut paikasta vielä ketään muuta. Torstain karaokessa käy lähinnä vain brasilialaiset, joiden kanssa tulen aina hyvin toimeen, vaikkemme jakaisi yhteistä kieltä. Ystävystyttyäni eräiden brasilialaisten kanssa, sain kutsun perinteiseen brasilialaiseen grillitapahtumaan, joka on vappuaattona. Ei harmita niin paljoa, kun ei pääse nauttimaan Suomen vapusta. Osallistujien joukossa on 69 brasilialaista nimeä ja yksi suomalainen. Tämä osallistujalista muuten aiheutti tapahtumaketjun, joka saa skeptisen miehen miettimään kohtaloa.

Perjantaina ainoa oppituntini oli jälleen peruutettu niin, ettei tieto ollut rantautunut Erasmuksille saakka. Tässä on meillä on tosin peiliin katsomisen paikka, sillä edellisen tunnin aikaan olimme olleet Algarvessa. Haimme tsekeiltä koripallon ja menimme ulos pelaamaan 2 vs. 2 –pelejä. Illalla Adega vietti synttäreitään ja pienen oluen hinta lähti 10:stä sentistä nousten kymmenellä sentillä ylöspäin tunneittain. Kaikki ostivat aina maksimimäärän eli neljä olutta kerrallaan. En jaksanut jonottaa kuin kerran, sillä samoja huurteisia hamusi tuhannet nuoret. Kaikki tuntemani ihmiset tuntuivat olevan paikalla.

Lauantaina kokeilin ensimmäistä kertaa surffaamista, jonne unkarilainen Roland oli minua alkuviikosta pyytänyt. Kukaan ei ollut juuri laskenut, kuinka paljon meitä tarkalleen tulee, joten meillä oli hyvä tuuri, kun ryhmämme koko oli juuri ja juuri maksimimäärässä: 18 surffaria. Surffauksen hinta on 5 € per henkilö, mikäli ryhmä koostuu 8-18 henkilöstä. 5 €:lla saa opetuksen, laudan ja märkäpuvun. 1,5 h oli täysin optimaalinen aika, sillä surffaus oli fyysisempää kuin mitä odotin. Aallot olivat melko olemattomat, enkä ollut surffarina luonnonlahjakkuus, mutta aion mennä viikon päästä ehdottomasti uudelleen. Illalla menin viettämään iltaa espanjalaisille tytöille, josta lähdimme järkyttävän myöhään Erasmus-bileisiin Villaan, sillä olimme siellä vasta neljältä.

Sunnuntaina lähdin brassien kanssa Parque da Cidadeen kansainväliselle piknikille. Itse suosisin juuri tämänkaltaista yhteisöllistä puistokulttuuria 100 kertaa enemmän kuin klubeja. Ilman viiletessä lähdin parin brassitytön kanssa vielä Adega SportsBariin, jossa pyöri samaan aikaan jännittävä El Classico ja kuolettavan tylsä Porton peli.

Olen ollut yössä enemmän kuin fuksivuonna, ehkä kuukaudessa enemmän kuin Suomessa koko vuonna. Täytyy kuitenkin sanoa, että positiivinen ja avoin suhtautuminen uusiin tuttavuuksiin yöllä vaikuttaa myönteisesti täällä kulutettuun arkeen. Sain kutsun Opetustoimen hallinto ja johtaminen –sivuaineen haastatteluvaiheeseen, joten tulen sitä varten Suomeen 5.5.-14.5. Sopivasti koulusta on silloin jälleen lomaviikko. Ikävästi sen koko viikon Portossa (kuten muissakin opiskelijakaupungeissa) olisi Queima das Fitas, joita paikalliset kutsuvat vuoden parhaimmiksi kekkereiksi. Mutta oikeasti, Quiemaa mahtavampaa on tulla käymään Suomessa ja nähdä perhettä, ystäviä, sukua. Vietän viikonloput Helsingissä ja arkipäivät Jyväskylässä. Pikkulinnut laulavat, että jotain levyjulkkarikeikkaakin on kaavailtu Jyväskylän suunnalle.

LENTÄMISTÄ - TOIVOTTAVASTI EI MYÖS KURSSEILTA 1/2

Koska olen ollut nyt laiska kirjoittamisen suhteen, kuukauden tiivistäminen sujuvaan muotoon voi olla melko haastavaa. Kuukauden aikana kävin kahdessa eri maassa ja en edes tiedä, kuinka monessa kaupungissa. Suomesta sain viisi vierailijaa. Edellisessä tekstissä kerroin siirtyväni ilmiölähtöisempään suuntaan. Huijasin. Aloitan kirjoittamisen perjantaista 10.3.

VKO 10

Perjantaina bodauskurssilla teimme vain maksimituloksia. Nostin penkistä kahdesti 75 kiloa eli vielä on reilusti matkaa edes henkilökohtaisen ennätykseni ylittämiseen. Ronjan isä oli tyttöystävänsä kanssa käymässä, joten Zoella oli vaihtonsa ensimmäinen mahdollisuus lähteä ulos syömään. Suunnistimme ensin eläkeläisrouvan pyörittämään Garageen, joka on taitelijaopiskelijoiden suosima salaravintola. Ovi aukeaa sitä työntämällä, kun se on auki. Nyt ovi ei auennut, joten suuntasimme ensin Copos & Cusquicesiin, lempitapasravintolaani Cedofeitan alueelle. Se oli täynnä. Samoin RUA oli täpötäynnä. Lopulta valitsimme melko tyhjän paikan siinä uskossa, että tyhjä ravintola ei symbolisoi aina huonoa. Tässä tapauksessa se tarkoitti nimenomaan sitä.

Luise, eräs seurueen jäsenistä, kutsui meidät seuraavaksi aamuksi kirpputorille, jonne lupasimme ilmestyä. Illalla kävimme vielä 77:ssä nauttimassa 50 sentin finot ja Adegassa litran sangriat mieheen 3 €:lla. Heräsimme aikaisin lauantaiaamuna, aamiaistimme kahvilassa ja suunnistimme kirpputorille. Osoite on Av. 25 de Abril ja se on auki aamukahdestasta yhteen. Onneksemme uhkaavat pilvet ja taskuvarkaat kiersivät meidät kaukaa. Kirpparilla näimme esimerkiksi Jyväskylän naisvoimistelijoiden t-paidan, joka kaikella kunnioituksella jyväskyläläisiä ystäviäni kohtaan, oli älyttömän hintainen. Käytetty t-paita. Ylipäätänsä myytävät tuotteet vaikuttivat olevan kalliimpia kuin Suomessa. Suomessa kun mentaliteetti on pikemmin turhan tavaran kierrättäminen ja pöytävuokran kuittaaminen kuin rahanteko. Kirpparilta nappasimme Luisen seurueen mukaan kantapaikkaani eli QueenMama’s –pikapastaravintolaan.

Kävimme Cálemin portviinitilalla, joka oli kohtuuhintainen. Kuudella eurolla sai kierroksen tilalla, mihin kuului kahden eri portviinin maistelu. Lähikaupastani kyseisiä portviinejä saa alle viidellä eurolla. Tuolla niitä myytiin puolet kalliimmalla, enkä ihmettele yhtään, sillä niin moni turisti lähti tilalta pullon kanssa. Me ostimme portviinin pikkupuodista Rua de Santa Catarinan varrelta. Täydellä sydämellään työtä tekevä myyjä maistatti meillä kuutta eri portviiniä, joista ostimme yhden. Lämpimän asiakaspalvelun vuoksi pullon hieman kalliimpi hinta ei kirpaissut.

Illalla lähdimme tsekkiläisten ystävieni luokse juomaan salmaria ja viskikolaa sekä pelailemaan Dixitiä. Löysimme itsemme jälleen Adegasta, josta matka jatkui ESN:n Brazilian partyyn. Becks ja Siiri menivät edeltä kämpille kotiavaimineeni. Samsungini akku näytti viittä prosenttia, joten suljin sen siinä toivossa, että siinä riittäisi virta vielä yhteen puhelinsoittoon kotioveltani. Aamukuuden jälkeen siinä riitti virta kahteen yritykseen. Suureksi onnekseni Zoe oli saksalaisen ystävänsä kanssa juuri keittiössä, kun rummuttelin ovea.

Sunnuntaina vietimme päivän Vila das Avesin pikkukylässä, jonne lähdimme Becksin ja Siirin kanssa kannustamaan koulumme naisten lentopallojoukkuetta. Kannustimme varmasti kovempaa kuin kukaan muu koulustamme, vaikka kannustuskieli olikin suomi. Katsomossa lenteli tasaisin väliajoin ihkaoikea haukka. Katsomon toisesta päästä toiseen. Tämä oli erittäin hämmentävää ja mielenkiintoista, mutta ei mikään uusi juttu. Ennen jokaista SL Benfican kotipeliä Águia Vitória-kotka lentää kannatuslaulun saattelemana Benfican logon päälle täydentäen sen näin. Vastustaja voitti koulumme ylivoimaisesti, mutta reissu itsessään oli erittäin hauska. Kolmesta eri kansallisuudesta ja viidestä henkilöstä koostuva seurueemme suuntasi sunnuntai-iltana RUAan, joka on hintavampi tapasravintola. Siellä soi iltaisin livemusiikki ja ruoka on laadukasta. Illallisen jälkeen nautimme vielä oluet Embaixada do Portossa, 30-lukuhenkisessä kapakassa, jonka sisustus koostuu vinyylilevyistä, vanhoista kameroista, gramofoneista ja kitaranvahvistimista.

VKO 11

Porto - Barcelona 13.3.2017, Ryanair

Barcelona - Porto 16.3.2017, Ryanair

Maanantaina lähdimme Barcelonaan, jossa ensimmäisenä iltana menimme syömään tapasta ravintolan terassille. Terassilla syömisestä piti maksaa yllättävän paljon ekstraa per tapas. Majoituimme hostellissa aivan La Ramblan juurella. Majapaikkamme oli kaiken kaikkiaan erittäin positiivinen yllätys.

Muistin tiistaina, että erään irlantilaisen baarin nettisivuilla on onnenpyörä, josta voittaa lähes aina ilmaisen juoman. Jos ei voita, peliä voi toki pelata siihen asti, että voittaa. The George Payne Irish bar sijaitsee lyhyen kävelymatkan päässä La Ramblalta. Seurasimme siellä futista järkyttävän isolta ruudulta nauttien irlantilaiset pinttimme. Oluen ystävänä, Super Bockia ja Sagresia kuukauden nauttineena lempiolueni Murphy’s Red oli hunajaa. Champions League-ottelun jälkeen jatkoimme Craftiin, jossa on tiistaisin ja torstaisin erittäin tasokas open stage. Tapahtuman järjestäjä Vincent muisti minut marraskuun reissultani kysyen, aionko mennä soittamaan. Mikäs siinä. Hetken päästä soitin yhden kappaleen yksin, toisen Becksin kanssa. Kiitokseksi saimme ilmaiset juomat. Tutustuimme tapahtuman loputtua kahteen hauskaan, portugalilaiseen mieheen. Lähdimme heidän kanssa vielä ottamaan muutamat Sidecariin Placa Reialille.

Hauskimpia kokemuksia Barcelonassa oli, kun vuokrasimme sähköskootterit. Kymmenen euron tuntivuokralla huristelimme Barcelonan rantaraittia jopa viidenkymmenen kilometrin tuntivauhtia. Präktäjengimme SantosSpiritos kävi myös hämmästyttämässä Mäkkärin henkilökuntaa tilaamalla kokiksen drive inistä. Myyjä ei edes hymähtänyt, joten tuskin olimme ensimmäiset tämän tehneet turistit. Menopelit palautettuamme turisteilimme erotiikkamuseossa ja illalla kuuntelimme mahtavaa jazz-esitystä Big Bang Barissa. Siellä tutustuimme ikäiseemme ruotsalaiseen taiteilijaheppuun, joka matkusti yksin Barcelonassa. Söimme vielä kerran tapasravintolassa. Paikan hintataso oli huomattavasti kohtuullisempi kuin mitä La Ramblan toisella puolella. El Ravalin alue on rujo helmi. Siirin suunnatessa nukkumaan, tartuimme Becksin kanssa sisäänheittäjän tarjoukseen ottaa vielä yhdet oluet. Kun astuimme sisään, älysin olleeni tässä La Ramblan paikassa edelliselläkin reissullani. Silloin koin itseni hieman kusetetuksi ja sama tunne oli nyt. Juomien jälkeen päätimme säästää ostamalla bisset pakistanilaiselta katumyyjältä. Strippiklubin sisäänheittäjä viihdytti meitä vartin myyntipuheellaan, kaksi ghanlaista naista toisen vartin. Ei ollut vaikeaa kieltäytyä kummastakaan tarjouksesta.

Torstain hengailin Barcelonassa nauttien auringosta. Lentoni oli reilusti myöhässä ja olin suurin piirtein Portossa samoihin aikoihin kuin Iida, joka tuli viikonlopuksi tutustumaan Portoon. Perjantaina olin liioitellun aikaisin koulussa. Kuntosalikurssin oli tarkoitus olla jossain kauempana, jonne mentäisiin koulun pikkubussilla. Kokoontumisajankohdaksi oli ilmoitettu klo 13. Yhden aikaan tuli kuitenkin tieto siitä, että kokoontuminen on todellisuudessa puoli kahdelta. Lopulta kahdelta porukka oli kokoontunut ja meille erasmuksille ilmoitettiin, ettei kaikki opiskelijat mahdu bussiin, teidät on vapautettu, menkää vaikka rannalle. Illalla tutustutin Iidan Adegan hintatasoon.

Lauantaina lähdimme rannalle. Ostin rantaa varten lentopallon kiinalaisesta puodista. Se oli elämäni huonoimpia ostoksia. Pallo oli kuin tiiliskivi, immuuni kimpoamiselle. Yöllä Iida jäi kämpilleni nukkumaan, kun minä tallustin ESN:n tyynysotabileisiin. Olin päästä varpaisiin täynnä pumpulia, sillä melko nopeasti siitä, kun pelkkään tyynyillä mätkimiseen oli kyllästytty, tyynyt revittiin ja luotiin loputon lumisade. Olin yllättynyt, ettei paikka syttynyt palamaan, sillä klubien tanssilattioilla tupakka palaa aina. Tapasin bileissä suomalaistytön, jonka kanssa puhuin englantia, vaikka olimme kahdestaan. Sunnuntaina tarkoituksenani oli lähteä katsomaan Porton peliä Dracãolle, mutta ystäväni olivat ottaneet metron väärään suuntaan aina Matosinhosiin saakka.

VKO 12

Maanantaina Activies of Exploring the Nature -kurssilla lähdimme retkelle muutamankymmenen kilometrin päähän Portosta. Kiipesimme neljänsadan metrin korkeuteen nähden matkalla upeita puroja ja vesiputouksia. Tiistaina aloin saada vihdoinkin hieman käsipallosta kiinni. Lentopallo puolestaan turhauttaa, sillä emme ole vieläkään päässeet pelaamaan. Tiistaiyönä kuuntelimme jazzia ESMAE:n jameissa Luisen, Atifin ja Markuksen kanssa.

Jyväskylässä käyn korkeakoululiikunnan vuoroilla lähes päivittäin, täällä kävin ESN-liikunnassa ensikertaa vasta keskiviikkona. Kellään meistä ei ollut koripalloa, joten jouduimme lainaamaan palloa urheilukeskukselta. Saimme neljä palloa, jotka kaikki olivat kyhmyisiä superpalloja. Tämä viihde ei ole edes ilmaista. Pelaajat olivat taitavia ja sain kyllä koko tunnin juosta.

Torstaina lähdin Atifin ja Carloksen kanssa Adega SportsBariin, jossa iso kannu olutta maksaa viisi euroa. Kannun ostamisen motivaattoriksi baarista saa olutpassin, jonka täytyttyä saa valitsemansa tuotepalkinnon. Adega SportsBarista siirryimme Breyner 85:een laulamaan karaokea. Karaokeisännällä tuntui olevan tapana jäädä aina lavalle pällistelemään. Hän yritti luoda laulustani duettoa kuitenkin sekoittaen ikävästi My Wayn rytmiä. Pyysin ystävällisesti häntä poistumaan lavalta. Sosiaalisesta paineesta lähdin vielä Plano B -klubille, joka oli Breynerin tavoin aivan täynnä Erasmus-opiskelijoita.

Perjantaina lähdin tsekkien kanssa espanjalaisten tyttöjen ökytaloon, jossa pelailimme juomapelejä ja polttelimme vesipiippua. Tuhosimme kollektiivisesti sen, mitä Becksin ja Siirin tuomasta salmarista oli jäänyt jäljelle. Matkustimme ubereilla Aliadosiin ja siitä jalan MoreClubiin. Paikkaan, johon olen jo kyllästynyt. Mesma musica todos os dias.

Porto - Lissabon 26.3.2017, Ryanair

Lissabon - Porto 31.3.2017, Ryanair

Sunnuntaina vanhempani tulivat Suomesta Lissaboniin, jonne lähdin heitä moikkaamaan. Portossa olen tottunut siihen, ettei metroa tarvitse odotella viittä minuuttia pidempää. Koska olin juuri ja juuri myöhästynyt suoraan lentokentälle menevästä metrosta, en jaksanut millään odottaa seuraavaa 20 minuuttia. Mieluummin valitsin kävelyvoittoisemman reitin, jossa kävelin parikymmentä minuuttia Verdesin metroasemalta lentokentälle.

Kuvittelin, että minulla on aikaa jopa liikaa tuhlattavana ennen lentoa, kunnes havahvaudin siitä, että rannekelloni jättää tunnilla. Toinen ajatus oli, että puhelimeni kello on jostain syystä vielä Espanjan ajassa. Tuskahiki alkoi valua otsallani, kun kolmas ajatus oli se oikea: kelloja oli siirretty tunnilla eteenpäin. Kun löysin porttini, boarding oli jo aloitettu. Lentokone oli Lissabonissa jopa kymmenen minuuttia etuajassa, mutta lentokenttäbusseja odotimme rankkasateessa melkein puoli tuntia. Olin koko eturivin ainoa matkustaja. Pitkäraajaiselle miehelle se oli mahtava paikka lennon aikana, mutta surkein bussia odottaessa, sillä siinä oli fyysisesti mahdotonta pysytellä kuivana. Mutta kun on tylsää ja liikaa aikaa, sitä tekee kaiken maailman tärkeitä havaintoja. Oivalsin, että Ryanairin logossa on nainen. Tätä ennen olin nähnyt sen aina harppuna. Vaihdon olemattomista stressitasoistani kertoo, että olen tehnyt samankaltaisia oivalluksia myös muista logoista.

Kuten raitiovaunut, samoin Lissabonin metrot ovat nostalgisia ja suunnattoman kovaäänisiä. Vaikka olen turruttanut korvani voimakkaisiin ääniin, näissä metroissa kaipailin peltoreita. Toki saatat joutua myös modernimpaan, äänettömään metroon. Vuokraamamme asunto oli keskellä kaikkea, mutta ravintoloita ja kauppoja, jotka olisivat olleet sunnuntaina auki, saimme etsimällä etsiä. Portugalissa klubit ovat auki kuuteen, mutta ruokakaupat menevät yleensä kiinni jo kahdeksalta tai yhdeksältä.

PORTUGALISTA JA PORTUGALISTA 10.3.

Ensimmäinen kuukausi takana. Olipahan mahtava kuukausi ja suunta on ylöspäin. Aikaisemmat blogikirjoitukseni ovat olleet kronolologista tajunnanvirtaa. Yritän siirtyä ainakin hetkeksi ilmiölähtöisempään suuntaan.

Kämppikseni ovat huippuja. Italialainen lääkäriopiskelija Davide palasi kotimaahansa viikko sitten. Hänen kanssaan oli mahtava kierrellä Portoa, sillä hän tietää kaupungista kaiken. Minä puolestaan nautin uuden oppimisesta. Vitsailimme eräällä ravintolareissulla, että hän voisi toimia Portossa hipsterioppaana kierrättäen ihmisiä vaihtovirtapaikoissa. Seitsemänhenkinen seurueemme tilasi tuolla reissulla lukuisan määrän portugalilaisia tapaksia ja pari pulloa vihreää viiniä. Vihreä viini on muuten kova juttu lämpimässä säässä, eikä halvan pullon ostaminen ole niin riskiteko kuin punaviinien suhteen. Lopulta jokaisen osuus laskusta oli 10 €. Sieltä jatkoimme ESMAE-koulun jazzjameihin, joka sijaitsee parin korttelin päässä kommuunistamme. Paikkaa ei juuri mainosteta missään ja koulun takapihalle kuljetaan koulun läpi. Tiistaisin paikassa on 50-luvun salakapakan tunnelma. Eilen kävimme siellä Becksin ja Siirin kanssa folktapahtumassa ja sillon paikka hengitti 30-luvun tunnelmaa. Uskaltauduin pari kertaa ryhmätansseihin mukaan, vaikka tanssit eivät olleet etukäteen mitentuttuja. Se ei ole ongelma, sillä siellä juhlivat muusikot ja musiikin opiskelijat opettavat tanssit mielellään.

Saksalainen Zoe muutti tyttärensä kanssa tänne pari viikkoa sitten. He ovat upea parivaljakko. Tytön isä tulee tänään Portoon, joten nappaamme illalla hänet ensimmäistä kertaan mukaan yöelämään. Daviden huoneeseen muutti viime sunnuntaina uusi asukas. Hän on mukava espanjalainen tyttö, joka menee aina aamukuuteen töihin. Oman kerrokseni naispuolinen naapuri on alkanut oleskella talossa vasta tällä viikolla, mutta tiedämme hänestä vain tällä hetkellä sen verran, että hänen miesystävällään on koira. Taloudessamme käy keskiviikkoisin siivooja. Viime viikon keskiviikkona yllätyin kotiin tullessani, kun keittiössä puhelintaan näpräili vieras teini-ikäinen tyttö. Hän oli siivoojan tytär.

Ennen Salamancan matkaani kävin leikkauttamassa hiukseni koulun lähistöllä sijaitsevassa parturissa. Naiset eivät osanneet englantia, joten annoin hyvin vapaat kädet. Qualquer. Hiustenleikkuusta joutui pulittamaan huimat yhdeksän euroa ja pääkaupunkiseudun tietyistä paikoista poiketen tuohon hintaan kuului myös kuitti.

Salamancaan kuljin BlaBlaCarilla. Kyseessä on monessa eri maassa hyvin toimiva kimppakyytipalvelu. Salamancaan menin espanjalaisen Angelican kyydillä ja paluumatkan tulin portugalilaisen Joaquimin hienolla bemarilla. Bussimatka Porto-Salamanca välillä olisi kestänyt 6 tuntia ja 15 minuuttia sekä maksanut 40€/suunta. Autolla puolestaan matkassa vierähti 3,5 tuntia ja maksoi keskimäärin 22 €. Molemmissa kyydeissä oli lämmin tunnelma ja kyydittäjät osasivat hyvin englantia. Joaquimilla oli loistava musiikkimaku ja hän sai houkuteltua minut erääseen Porton juoksujoukkueeseen. Ajaminen Portugalissa on pirun kallista, sillä bensa on kalliimpaa kuin Suomessa ja tietullimaksut ovat korkeita. Esimerkiksi Porto-Salamanca välillä moottoritien käytöstä joutuu maksamaan yli 20 €.

Salamanca kirjaimellisellisesti loistaa yöaikaan, mutta niin myös päivällä. Vanha kaupunki on täynnä mielenkiintoista arkkitehtuuria, hämmentävän yhtenäistä värimaailmaa ja kiehtovia tarinoita. Erasmus Salamancan opiskelijoiden kanssa tein päiväretken Ciudad Rodrigoon, jossa oli perinteinen Carneval de Toro-tapahtuma. Todistimme härkäjuoksun, mutta boikotoimme härkätaisteluita. Sieltä oli muutama nuori mies kiidätetty teho-osastolle. Hullua. Oma karnevaaliasusteeni oli pelkkä punainen hattu, johon sijoitin Espanjassa 3,5 € ja se toimi hienosti myös Porton karnevaalimeiningeissä.

Viime viikon perjantaina ennen kuin tapasin tsekit espanjalaisten tyttöjen luona, menin syömään vegefrancesinhan naapurikommunistibaariin. Paikan oikea nimi on Pedro Nova, mutta sitä kutsutaan kokin mukaan Carlosiksi. Istuin paikallisten tyttöjen kanssa samaan pöytään. He eivät tunteneet toisiaan etukäteen, mutta tutustuivat keskustelumme aikana. Opin heiltä paljon Portugalista, portugalista ja musiikkipiireistä, joita olin kuumeisesti etsinyt kuukauden. Ollessamme espanjalaisilla tytöillä pelailemassa juomapelejä, joukko espanjalaisia arkkitehtiopiskelijoita tuli kylään. He kyselivät minulta Alvar Aallosta, Helsingistä, Seinäjoesta ja Säynätsalosta. Kerroin heille, ettei edes suurin osa suomalaisista tiedä, missä Säynätsalo sijaitsee, mutta itse olin juuri syksyllä siellä käynyt. Erasmus-opiskelijoiden kanssa harvemmin käydään syvällisempiä keskusteluita puutteellisen kielitaidon vuoksi, joten dialogi on monesti: ”Mistä olet kotoisin? Mitä opiskelet? Oletko viihtynyt?” Kun Google kääntäjä on keskustelun kolmas osapuoli, keskustelu jää luonnollisesti hyvin pinnalliselle tasolle. Tämä on yksi motivaattori portugalin opiskeluuni, sillä on sääli, ettei toisesta saa niin paljoa irti kuin mitä saisi yhteisellä kielellä.

Kieli alkaa hiljalleen tarttua. En ole ilmoittautunut portugalin kursseille, mutta saan kyllä jatkuvasti yksilöopetusta, joka on toki hauskempaa ja tehokkaampaa. Käytän Duolingoa yhä apuvälineenä sanaston oppimiseen. Tarvitsemani lauseet kirjoitan portugalin vihkooni ja pyrin luomaan niistä uutta. Tein esimerkiksi portugalinkielisen laulun, joka on erittäin tehokas keino oppia kieltä, kun mukaan astuu vielä melodia. Netflixiä katson portugalinkielisin tekstityksin. Uuden tutkimustiedon valossa oikeanlaisessa ympäristössä mikä tahansa kieli on mahdollista oppia kuudessa kuukaudessa ja aikuiset oppivat itse asiassa tehokkaammin kielen kuin lapset. Paikallinen vaihtokoordinaattorimme oppi kommunikoimaan portugalilla kolmessa kuukaudessa. Katsotaan, kuinka realistinen loppuen lopuksi oma tavoitteeni on, kun en vielä ymmärrä edes, mitä muut puhuvat. Moni paikallinen ja vaihtari on sanonut, että ruotsin oppiminenhan on suomalaisille helppoa, kun ruotsin kieli on niin samanlainen.

Leipää en portugaliksi osaa vielä tilata. Yrittäessäni sanoa pão, sanon poikkeuksetta pao, joka tarkoittaa keppiä. Kuten arvata saattaa, kepillä on seksuaalinen kaksoismerkitys. Hepistä puheen ollen Portugalissa homoavioliitot sallittiin ennen Suomea, joka on yllättävää tiedostaen katolisen kirkon aseman. Toisaalta Portugali on Euroopan liberaalimpia maita ja tämä näkyy esimerkiksi maan huumepolitiikassa. Mikään Amsterdam Portugali ei kuitenkaan ole, vaikka melko kovasti kadulla vihreitä muovipusseja yritetään tyrkyttää.

Olen käynyt katsomassa FC Porton kaksi peliä. Stadionille täytyy tietenkin olla asianmukainen varustus, joten ostin Porton kollarit ja pelipaidan Villa do Conden outlet-kylästä. Bolhãolta sinne kulkee noin tunnin ja metro Modivas Centron pysäkille maksaa 1,95 €/ suunta. Villa do Condea vastaava on Barcelonan kieppeillä sijaitseva Las Rozas. Eri metrolinjoja on Portossa kuusi. Metroihin liittyen kritisoin pitkään kahta asiaa. Ensimmäinen on se, miksi aika metrokortilla vanhenee aina kuun viimeinen päivä, vaikka olisit ladannut kuukauden kuun puolessa välissä. Toinen asia OLI se, että metrokortti pitää muistaa aina leimata, vaikka kortilla olisi aikaa. Tähän sain kuitenkin vastauksen. Metrot ja bussit eivät kuulu samaan konserniin, vaikka sama Andante-kortti toimii molemmissa.

Ensimmäinen Porton peli, jonka näin oli elämäni ensimmäinen Champions League-ottelu: Porto-Juventus. Peli olisi varmasti ollut viihdyttävämpi, jos Porton pelaaja ei olisi ottanut punaista heti ottelun alkutaipaleella. Toinen matsi oli täysi vastakohta edellisestä, sillä sen Porto voitti 7-0 ja tunnelma stadionilla oli katossa.

                                                                                            
Meno poikien pukkarissa on kuin yläasteella. Musiikki raikaa pienistä kaiuttimista, testosteroni virtaa ovista ulos. Opintoni ovat hauskoja ja äärettömän helppoja. Ajoittain helppous turhauttaa ja olen mieleltäni kuin alakoululainen, joka kyselee jatkuvasti liikuntatunnilla: ”Milloin me pelataan?” Opintoni koostuvat 20 opintopisteestä ja ne ovat loppuen lopuksi:

• Ulkoaktiviteetit
• Käsipallo
• Jalkapallo
• Lentopallo
• Koripallo
• Kuntosali

Opintopisteiden kannalta kävin pari viikkoa turhaan yleisurheilussa ja voimistelussa. Voimistelukurssilla en kertonut, että olin periaatteessa käynyt voimistelukurssin jo Suomessa, sillä olen voimistelijana lapsenkengissä. Eikka ja Mara eivät ole ainoat, jotka ovat yrittäneet opettaa minulle kieppiä. Kieppi menikin nyt heti ensimmäisellä yrityksellä jopa korkealla tangolla. Voimisteluopettaja oli hyvä tyyppi. Hän pisti tunnilla soittolistansa soimaan, joka koostui pelkästään gangsta rapista. Eräs biisi oli pelkkää voihkintaa. Puolen minuutin jälkeen hän kävi vaihtamassa tuon ”biisin”.

Kännykkäni teki alkuviikosta välikuoleman, jolloin jouduin turvautumaan isänipakkaamaan varapuhelimeen. Elvytin kuitenkin temppuilevan Samsungini, vaikka näppäinlukitus ei vieläkään toimi. Voitte odottaa taskupuheluita ja hämmentäviä siansaksalla kirjoitettuja viestejä.

Becks ja Siiri tulivat keskiviikona aamupäivästä. Tutustutin heidät prato do dia-kulttuuriin Queenmama’s –pastaravintolassa. Käppäilimme ja nautimme aurinkoisesta Ribeirasta keräten punaruskeaa väriä otsiimme. Torstaina opintojen jälkeen suuntasin Matosinhosin rannalle, jossa pariskunta jo nautti 26 asteen lämmöstä. Ranta oli melko autio lämpötilaan nähden. Paikallisilla rantakelit kun alkavat vasta 30:stä. Siirin ottaessa rannan jälkeen siestaa 2/3 forkkareista jammaili ja joi naurettavan hintaista Lidlin unelmaa.

KAIKKI OPINNOT OVAT PORTUGALIKSI 20.2.

Asiakaspalvelu on tässä maassa erikoista. Carloksen mukaan Espanjassakin on hidasta, mutta siellä sentään asiakaspalvelija käyttää ajan asiakkaan kanssa puhumiseen eikä esimerkiksi Facebook-riippuvuuden tyydyttämiseen. Se, että asiat tehdään hitaasti, ei tarkoita aina sitä, että ne tehtäisiin huolella. Maanantaina katsoin turhautuneena omaa nimeäni koulun opintotietojärjestelmässä, paikallisessa Korpissa. Etunimeni oli oikein, mutta sukunimeni oli ja on yhä Kaspari Saїly. Mainitsin asiasta paikalliselle vaihtokoordinaattorillemme, jonka mukaan nimellä ei ollut väliä. Hän epäili, että olin itse kirjoittanut nimen väärin, kun olin halunnut olla niin nopea. Sukunimeni kirjataan täällä aina etunimekseni, jos näytän ajokorttiani. Se on loogista, sillä sukunimi nyt vain lukee ajokortissa ylimpänä. Kun näytän passiani, Kasperi Säily tulkitaan sukunimekseni. Tämäkin on ymmärrettävää, sillä portugalilaisilla on liuta sukunimiä. Portugalilaisella kämppikselläni on kuusi nimeä. Se aiheuttaa ongelman lentokentillä, sillä hänen koko nimi on liian pitkä lentoyhtiöiden varaussivustoille. Täten lentolipussa lukee lyhyempi nimi kuin passissa.

Kurssien aikataulut löytyivät kollektiivisen tiedonhaun tuloksena sunnuntaiyönä. Ne löytyivät kurssi kerrallaan. En mennyt periaatteesta aamun demolle vaan salille. Tavattuamme tutor-opettajamme meille selvisi, että kaikki opinnot ovat portugaliksi. Vain kurssien nimet ovat englanniksi. Tämä lähinnä huvitti minua ja antoi motivaatiota portugalin opiskeluun. Alkuperäiset kurssivalintani elivät runsaasti päällekkäisyyksien vuoksi ja elävät yhä, sillä opintotietojärjestelmästä löytyvät kurssiaikataulut eivät aina vastaa opettajien omia suunnitelmia.

Tiistaina suuntasimme Minnan kanssa Instrumental & Vocal Practice II-kurssille. Opiskelijat olivat hauskoja ja sosiaalisia, mutta se, mitä he kertoivat kurssin opettajasta ihmetytti. Hänellä oli tapana tulla aina reilusti myöhässä tai sitten ilmoittamatta - ei ollenkaan. Nyt opettaja lähti muualle ”viideksi minuutiksi” ja palasi puolen tunnin kuluttua. Muodostauduimme kuoroksi, lämmittelimme äänemme ja lauloimme pariin kertaan Kyrie (A Little Jazz Mass)-kappaleen. Tämän jälkeen tunti loppui ja toisen vuosikurssin opiskelijat lähtivät ilmeisesti kotiin. Me jäimme odottelemaan toisen tunnin alkua fuksien kanssa. Reilun puolen tunnin jälkeen opettaja palasi ja ilmoitti, ettei meidän tarvitse olla enää paikalla. Prato do dian aikana päätin, että saan enemmän liikunnan opinnoista kuin musiikin opiskelusta. Kaikki kurssini ovat nyt mahdollisimman käytännönläheisiä liikunnan opintoja.

Tiistaina pilvet itkivät tuntikaupalla ja salama iski koulurakennukseen moneen kertaan. Joka kerralla kuulosti kuin pommi olisi räjähtänyt, vaikka nopeasti ihmiset niihinkin tottuivat. Sen jälkeen sää on kyllä suosinut. Yöt ovat kylmiä, mutta päivällä aurinko paistaa ja lämpötila on parissakympissä.

Tiistai-iltana lähdin kämppiksieni kanssa syömään francesinhat kotikatumme kommunistibaariin. Sen seiniä koristavat tunnetut kommunistit ja meidän pöytäseuruetta lukuun ottamatta kaikki polttivat. Kokkikin poltti, kun hän teki ruokaa ja palveli asiakkaitaan. Jos Portugalissa syntyy vaihtoaikanani kommunistinen vallankumous, se alkaa nimenomaan tästä paikasta. Viimeksi lyttäsin francesinhan maanrakoon, mutta nyt se oli positiivinen yllätys. Vegeversio oli nimittäin erittäin maukas. Baarissa juomien maksu perustui luottamukseen. Ne haettiin itse jääkaapista ja maksettiin viemällä juodut pullot tiskille. Pöytäseurueeseemme kuului italialainen lääkäriopiskelija, arkkitehtipariskunta, joista toinen portugalilainen ja toinen itävaltalainen sekä singaporelainen Jenkeissä asuva kokki, joka oli kiertänyt Eurooppaa kaksi vuotta. Eri alojen ja kulttuurien väliset erot loivat keskustelusta erittäin mielenkiintoisen. Opin esimerkiksi, että Portugali on seismisesti vilkasta aluetta ja maanjäristyksiä tapahtuu jatkuvasti. Maanjäristykset ovat lähinnä sellaisia, jotka saavat vain lasin hetkeksi tärisemään, mutta seuraavaan isoon järistykseen varaudutaan tosissaan, sillä se aiheuttaa aina myös tsunamin. Esimerkiksi Lissabonissa taloja on rakennettu järistyksen kestäviksi niin, että sen rakenteissa on vihreää puuta, joka siis on pidettävä märkänä. Vihreä puu joustaa järistyksen sattuessa.

http://shakemap.ipma.pt/archive/

Keskiviikkona tutustuin lähimpään itsepalvelu-pyykkitupaan, joka löytyi naapurikauppakeskuksesta, jossa käyn päivittäin salilla ja syömässä. Vesi on kallista, joten pyykin pesemiseen on pulitettava enemmän rahaa kuin Suomessa. Keskiviikkona alkoi kurssi Academy Activities 1, joka on ilmeisesti jonkinlainen personal trainer-kurssi pienoiskoossa. Tunnin alkamisaikaan klo 14 olin yhä ainoa salissa. Sitten saapui nuori naisopettaja, joka aloitti keskustelun suoraan englannilla. Olisipa puhunut englantia myös luennollaan. Seuraavan puolen tunnin sisään opiskelijat saapuivat takit päällä ja ulkokengät jalassa. He kävivät leimaamassa itsensä läsnäoleviksi tunnille opiskelijakortillaan (joskus myös kaverinsa). Itse olin liikuntavarusteissa, kun tiesin kurssista etukäteen vain sen, että se on liikunnan kurssi. Ymmärtääkseni aloitusluennolla käsiteltiin kuntosaliohjauksen perusasioita. Katsekontakti, kädenpuristus. Portugalinkieliset diat ymmärsin, mutta puheesta en ymmärtänyt mitään. Nämä kokemukset antavat perspektiiviä omaan opettajuuteni, kun esimerkiksi kielitaidoton maahanmuuttajaoppilas saapuu luokkaani. Tentin saan onneksi tehdä englanniksi ja suurin osa tenttimateriaaleista koostuu englanninkielisistä artikkeleista. Se, että tentin saa tehdä englanniksi ei ole itsestäänselvyys, kuten vaihtareiden kauhutarinat kertovat.

Illalla suuntasimme Carloksen kanssa Bonaparte Baixaan, joka on mahtava paikka seurata futista. Isoilta ruuduilta pyöri Bayern München-Arsenal ja Real Madrid-Napoli, jota me seurasimme. Olut on Bonapartessa kalliimpaa, mutta olen sen valmis maksamaan. Olin yllättynyt, kun Carlos selitti, ettei hän usko tippeihin. Miksi palvelualan ihmisille on annettava tippiä, kun taas esimerkiksi rakennusmiehille ja opettajille ei? Suomalaisena sitä ajattelee, loukkaanko asiakaspalvelijaa, jos en jätä normien mukaista tippiä. Pohjois-Portugalissa et loukkaa, Lissabonissa mahdollisesti.

Torstaina meillä piti olla joukkueurheilua kahdeksasta yhteen. En ollut aiemmin pelannut käsipalloa, kun taas paikalliset olivat pelanneet sitä koko viime syksyn. Pidin tekemisen meiningistä, vaikka tunti olisi ollut paremmin siirrettävissä edistyneen käsipallojoukkueen harjoituksiin kuin liikuntatunnille. Syke pysyi korkealla alusta loppuun. Se putosi täysin, kun siirryttiin jalkapalloon. Jalkapallo-opettaja toteutti perinteistä pallo keskelle ja pelatkaa -pedagogiikkaa. Hän teki töitä tai jotain muuta omalla läppärillään, kun opiskelijat pelasivat. Istuimme tsekkien kanssa melkein puoli tuntia vaihtopenkillä. Sitten tuli vaihto, jonka jälkeen paikalliset vaihtopenkinlämmittäjät pääsivät pelaamaan, kun taas meille sanottiin, ettei tällä tunnilla ole meille mitään kiinnostavaa, sillä oppitunti on koonti viime syksystä. Palasimme liikuntasaliin, kun koripallotunnin oli tarkoitus alkaa, mutta muita ei salissa näkynyt. Kuulimme myöhemmin, että koripallokurssilaisilla oli ollut tentti. Tämänkaltaiset tiedot kurssien vaihtuneista ajankohdista ja paikoista eivät ainakaan vielä tavoita vaihtareita. Toisaalta oli hyvä, ettei koripalloa ollut, sillä kerkesin käydä hyvin salilla ennen turistiajeluamme. Kaksi perinteistä Yellow Bus Tour-bussia haki meidät koululta ja kiertelimme hyvällä porukalla aurinkoisen Porton nähtävyyksiä. Viiden euron varausmaksun sai takaisin, kun saapui paikalle. Illalla olisi ollut meininkiä kolmellakin eri klubilla, mutta kuuntelin kehoani ja päätin olla lähtemättä.

Perjantaina kiertelin joen seutua ja ostin uuden jäsenen kielisoitinten perheeseen: guitarlelen. Sillä on tenoriukulelen koko ja pehmeä soundi, mutta se on kuin pikkukitara. Viritys siinä on sama kuin capo olisi kitaran viidennellä nauhalla: ADGCEA. Ukulelen juuret ovat muuten Portugalissa eikä Havaijilla. On käsittämätöntä, miten paljon joen juurella ja Portossa muutenkin näkee hylättyjä taloja. Hyvillä paikoilla täysin tyhjinä. Illan dinner partysta jatkoimme tuttuun Adegaan, jossa paikalliset ja vaihtarit aloittelevat. Toinen vastaava aloittelupaikka on Espaço 77, jossa tuopin saa 50:llä sentillä. Fiilistelen portugalilaisten tapaa ilmoittaa muille, kun ja minne porukka liikkuu. Yhdellä seurueen jäsenistä on esimerkiksi lehmänkello, lippu tai vaikka sateenvarjo. Adegasta seurueemme harhaili Portotonicoon. Kaikista bileistä riittäisi kirjoitettavaa, mutta sensuurin perusteena olkoon se, etten ole enää teini tai Juha Vuorinen.

Erittäin hyvä ja minulle harvinainen salikärpänen on nyt päässyt puraisemaan. Kävin viime viikolla salilla lauantaita lukuun ottamatta joka päivä. Tiistaina jopa aamuin illoin. Kyllä lauantainakin pukuhuoneeseen päädyin, mutta kuntoni salli silloin vain yakuzzin. Nukuin sen jälkeen niin pitkään, että ensimmäisen oluen join Mäkkärissä puolenyön jälkeen. Adegan kautta seikkailimme Villaan glow partyyn.

Maanantaiaamuna ei krapulaa, mutta vapina. Olin jäädä kotiin, kun kurkkuni oli niin kipeä ja päätä jomotti. Lähdin kuitenkin puoli kahdeksalta Individual Sports-kurssille. En odottanut, että tunti olisi niin sykkimistä. Juoksimme ensin 30 minuuttia koulun seutua ympäri. Lähdin heti kahden nopeimman juoksijan mukaan, mutta vauhtini tippui runsaasti vartin jälkeen. Hyvää englantia puhuva naisopettaja ilmoitti aina hänet ohittaessani ajan ja kysyi, olenko kunnossa. Oli erikoista, miksi opettaja oli aerobisen kuntoni suhteen niin skeptinen, vaikka loppuen lopuksi edelläni oli vain ne kaksi kärkipään portugalilaista, joiden matkaan olin hölmösti lähtenyt. Opettaja mietti, riittääkö kuntoni juosta puolta tuntia, kun vauhtia lisätään. Jouduin vakuuttamaan hänelle, että lenkkarit jalassa juoksisin vaikka neljä tuntia ja 42 kilometriä.

ENSIMMÄINEN VIIKKO 12.2.

Kun olin lähtemässä tiistaina ensimmäistä kertaa avaimellani ulos, olin jäädä sisälle. Vääntelin avainta suuntaan jos toiseen saamatta ovea auki. Lopulta oivalsin tekniikan, joka oli äärimmäisen helppo. On toisaalta aika vaikeaa unohtaa avainta kotiin, jos ilman sitä ei pääse edes ulos.

Aamupalalla idyllisessä Nata-kahvilassa oivalsin, etten ollut tipannut taksikuskia edellisenä päivänä. Enkä ollut jättänyt tippiä kertaakaan Madridissa tai Barcelonassa. Barcelonan keskustassa sellainen ei tullut mieleenkään hävyttömän korkean hintatason vuoksi. Portossa puolestaan on suunnattoman edullista kahvitella. Tilasin kahvin ja nata-leivoksen, jotka maksoivat yhteensä 2,25€. Annoin tarjoilijalle 3€ menettäen näin tippineitsyyteni Portugalissa. Nata on uusi lempileivokseni ja olen nauttinut niitä melkein päivittäin. Kuntoklubillani kahvin ja natan saa eurolla. Kerran sain tuon setin ilmaiseksi, kun lompakossani ei ollut edes euron kolikkoa eikä kahviossa maksupäätettä.

Portugalilaiset ovat ystävällisiä ja kohteliaita. Meidän kulttuurissa ei ole varsinaisesti sanaa please tai por favor. Kiitos ei vastaa näitä sanoja, sillä esimerkiksi oluen voi tilata ihan hyvin ketään loukkaamatta sanomatta kiitos: ”Yks olut”. Portolaiset eivät ole niin herkkänahkaisia kielellisistä normeista kuin esimerkiksi lissabonilaiset, mutta por favorin unohtaminen särähtää pahasti heidänkin korvaan. Obrigadoa/obrigadaa seuraa aina de nada, ja minun on miehenä käytettävä sanaa obrigado eikä obrigada.

Rekisteröidyin tiistaina kolmeksi kuukaudeksi kuntoklubille, jonka olin bongannut jo ennen reissua. Sieltä löytyy kuntosalin lisäksi muun muassa Krav Magaa, uima-allas, saunoja ja yakuzzi. Saunat ovat tosin viileitä eikä niistä löydy edes löylykiulua. Keskiviikkona, kun olin lämmittelemässä juoksumatolla, eräs liikunnanohjaaja tuli houkuttelemaan treenaajia keskivartalotreeniin. Hän jututti jokaista ja sai rekryttyä noin kymmenen henkilön porukan kasaan. Menin toki mielenkiinnosta mukaan, vaikka ohjaus oli portugaliksi.

Päätin aloittaa portugalin opiskelun kunnianhimoisesti ostamalla kirjan. Ei ole itsestään selvyys, että kaikki nuoretkaan osaisivat täällä englantia. Huomattavasti paremmin kyllä kuin Espanjassa, sillä täällä Brad Pittiä ääninäyttelee Brad Pitt eikä joku João. Kirjakaupan myyjä osasi erinomaisesti englantia ja kysyin häneltä, kuinka realistista minun on ymmärtää valitsemaani kirjaa Guardiola vs. Mourinho. Hän sanoi olevansa skeptinen ymmärtämiseni suhteen, jonka jälkeen ilmoitin ostavani kirjan. Hän arvosti asennettani, mutta ei jalkapalloteemaa kertoen olevansa enemmän musiikkimiehiä. Voi toki kuvitella, että oppimiseni kannalta olisi ollut järkevämpää valita vaikka lastenkirja, mutten olisi löytänyt millään motivaatiota sellaisen suomentamiseen. Aloitin kirjan takakannesta:

Mourinho e Guardiola são dois dos melhores treinadores que o futebol e o desporto já nos proporcionaram.

Mourinho ja Guadiola ovat tämän hetken kaksi parasta valmentajaa niin jalkapallossa kuin muutenkin urheilussa.

Lähdin tiistai-iltana suunnistamaan baaria, jossa näkyisi Barcelona-Atletico Madrid. Olisin kuvitellut sen olevan helpompaa Rua De Santa Catarinan vilkkaalla kadulla, mutta sain oikein etsimällä etsiä. Ravintola, jossa peliä näytettiin vaikutti aluksi liian hienolta tarkoitusperääni, mutta se oli muutenkin niin tyhjä, että kehtasin mennä katsomaan sinne vain jalkapalloa. Tilasin yhden erittäin suuren oluen. Puoliajalla päätin kokeilla paikallista herkkua eli Francensinhaa, jota muun muassa kämppikseni olivat suositelleet. Olin nähnyt sen rasvaisuudesta kamalia kuvia, eikä se ollut todellisuudessakaan yhtään houkuttelevampi. Se oli järkyttävän kokoinen löntti lihaa ja juustoa, jonka päällä oli paistettu kananmuna. Kylkiäisenä vielä ranskalaiset. Ymmärsin, ettei tämä voi olla yhden ihmisen annos, vaikka olinkin syönyt kevyesti ennen baariin menoa. Jouduin ottamaan toisen jättioluen, jotta sain tuon rasvakasan alas. Olin ainoa jalkapallon katsoja toisella puoliajalla. Kun ottelua oli pelattu 70 minuuttia, suuri joukko työmiehiä tuli vetämään piuhat telkkarista. Tarjoilija pahoitteli sitä empaattisesti jälkikäteen, mutta kukaan ei ilmoittanut siitä ennakkoon. Kun piuhat oli vedetty, miehet veivät telkkarin pois. Sellainen jalkapallomaa.

Keskiviikkona lähdin hakemaan prepaid-liittymää ennen koulua. Vodafonen ja MEOn liiketilat olivat vierekkäin, joten otin molempiin vuoronumeron. Palvelu näissä molemmissa oli suunnattoman hidasta. Vaikka edelläni oli maksimissaan 4 asiakasta, odottelin hermostuneena 45 minuuttia. Lopulta MEOlle pääsin nopeammin, joten ostin prepaid-liittymän sieltä. Minulle palvelu oli nopeaa, kun tiesin etukäteen, mitä halusin ja näytin ehkä sellaiselta, että haluan nopeasti haluamani. Prepaid-liittymä maksoi kymmenen euroa ja siihen kuului 100 minuuttia, 100 tekstiviestiä ja 100 megaa. En onneksi ehtinyt aktivoida sitä ennen koulua, sillä koululla tarjottiin paljon parempaa liittymää. Liittymän nimi on WTF ja Erasmus-räätälöity paketti maksaa 9,80€. Se riittää koko loppuvaihtoajalle, sillä esimerkiksi sellaiset sovellukset kuin Facebook, Instagram, Snapchat, Facetime ja WhatsApp eivät kuluta pakettiin kuuluvaa megamäärää.

Metromatkassa koululle vierähti kymmenisen minuuttia, jonka jälkeen suunnistin oikealle tielle. Päädyin ensin väärään rakennukseen, jossa kysyin kohteliaasti ihmisiltä apua sen oikean löytämiseen. Kukaan ei tuntunut ymmärtävän kysymystäni siitä, missä ESE-rakennus on. S-kirjain on ilmeisesti lausuttava kuin käärme, jotta tulee ymmärretyksi. En osaa sitä vielä.

Tervetulotilaisuudessa oli lämmin tunnelma. Koska kaikki Erasmus-opiskelijat olivat samassa tilanteessa, oli luonnollista vaihtaa numeroita ja suunnitella illalle ohjelmaa. Uutta asiaa riitti, yhdessä tuo kollektiivinen hämmennys oli lähinnä hauskaa ja mielenkiintoista. Ystävystyin tsekkiläisiin menevän oloisiin äijiin, jotka olivat tulleet vaihtoon omalla autollaan opiskelemaan liikuntapedagogiikkaan. Lähdimme autolla keskustaan hankkimaan ESN-korttia ja  syömään. Kun burgerit oli syöty, suuntasimme kaupan kautta heidän luokseen. Ostimme kolme viskipulloa yhteishintaan 18€. Viinien hinnat lähtevät täällä eurosta ylöspäin, kaljat paristakymmenestä sentistä. Halvimpia viinejä ei ole tarkoitettu kulinaristeille vaan lähinnä ruoan ainesosaksi.

Tsekkiläiset asuvat jaetussa talossa, jossa saman huoneen jakaa monta eri naamaa. Suurin osa vaihtareista asuu kaukana keskustasta, mutta kävelymatkan päässä koulusta. Yllätyin niin monen valittaessa, kuinka haastavaa oli löytää siedettävä kämppä. Itse löysin sellaisen heti, vaikka huomattavasti kalliimman kuin mitä muilla. Asumiskustannukseni tässä valtavassa huoneessani ovat 305€ kuukaudessa, mutta tämä on niin hyvällä paikalla, että voin kävellä pippaloista aina kotiin.

Pelasimme minulle uutta tuttavuutta lautapelien maailmassa: Dixitiä. Suuntasimme metrolla Lapaan Erasmus-bileisiin, jossa meno oli hurjaa. ESN-korttia näyttämällä pääsi klubille sisään ja sai drinkkipassin. Vaihtareiden kansallisuudet erotti lipuista rinnassa. Maidemme lippuja ei ollut valikoimassa, joten minä sain rintaani Espanjan lipun, tsekit vielä erikoisempia. Juomaa tilattaessa otettiin leima passiin, mikä lyhensi jonoja baaritiskille, mutta bileistä poistuessamme jonotimme puoli tuntia, että pääsimme maksamaan passimme annokset. Passin hukkaamisesta uhattiin 100€:n sakolla. Olin taas tehnyt amatöörimokan tähän maahan, sillä käteiseni oli loppunut. Ravintoloista ja kahviloista puuttuu usein maksupääte, jolloin tiskin lähettyvillä on yleensä ilmoitus PRE-PAYMENT. Näin pyritään vähentämään molemmille osapuolille kiusallisia tilanteita, mikäli asiakkaalla ei olekaan kuin kortti mukana. Sain onneksi lainattua tilanteessa käteistä Kubalta.

Koska en ollut käynyt kotosalla sitten tervetulotilaisuuden, puhelimeni akku oli loppunut eikä varavirtalähdettä ollut mukana. Lähdin kovalla luottamuksella kävelemään johonkin suuntaan ilman minkäänlaista todellista tietoa. Menin kuitenkin hyvällä tuurilla tai sisäänrakennetulla kompassillani juuri oikeaan suuntaan. Tapasin tuon kotimatkan aikana paljon mielenkiintoisia ihmisiä, vaikka kello oli jo lähemmäs 6. Ystävystyin portugalilaisen ammattinäyttelijä João Vicenten kanssa ja eräs koditon mies yritti tarjota minulle rahaa. Tämä koditon halusi erittäin hanakasti rahaa osoittaen automaattia. Kieltäytyessäni pahoitellen hän yritti passiivis-aggressiivisesti tarjota minulle kaikkia kolikoitaan eli n. 60 senttiä.

Halvat huvit tekevät pahan olon seuraavalle päivälle. Kun keskiviikkona oli kuuma päivä, niin torstaina satoi koko päivän. Menin lillumaan oloani pois kuntoklubini yakuzziin. Tätä uutta krapulaperinnettäni edeltää aina prato do dia. Se maksaa täällä 3,5-5,5€ ja se sisältää ruoan lisäksi juoman, kahvin ja jälkiruoan. Koululla annos maksaisi opiskelijalle 2,60€, mutta opiskelijakortittomana siihen ei ole ollut vielä mahdollisuutta. Opiskelijakortin hakeminen oli pitkä, byrokraattinen prosessi, mutta saimme lopulta vietyä hakemukset Santander-pankkiin ja pääsemme kohta osallisiksi huokeammista opiskelijahinnoista.

Perjantaina täytimme koululla kaiken maailman lomakkeita. En ymmärrä, miten kaikki oli tehty niin vaikeaksi ja hitaaksi. Siihen kannattaa Portugalissa vieraillessa tottua, sillä portugalilaisilla tuntuu olevan kiire vain autotiellä. Liikennesääntöjä ei ole tai sitten niitä ei noudateta. Luisin mukaan espanjalaiset pitävät portugalilaisia harvinaisen huonoina kuskeina. Olen nähnyt jo täällä pellin kolisevan. Ei tee mieli mennä sinne pyörällä sekaan, kun kadutkin ovat kapeita ja mäkisiä.

Ollessamme syömässä torstai-iltana saapuneen brasilialaisen Henriquen kanssa prato do diaa naapuriravintolassani, hän huomasi, että Facebookin Tickets for Erasmus-sivustolle oli ilmoitettu juuri myytäväksi 10 lippua Porton Champions League otteluun Juventusta vastaan. Olin suunnitellut lipun ostoa jo Suomessa, mutta ne olivat olleet aivan liian kalliita. Nyt liput kustansivat noin kolmasosan alkuperäisestä hinnasta, joten onnekkaina suuntasimme takaisin koululle maksamaan lippuja. Liput menivät Facebookissa alle minuutissa.

Perjantai-iltana käppäilin ESN:n Portuguese nightiin. Emme olleet siellä kauaa ja jatkoimme tsekkiläisten kanssa sieltä ripeästi muualle. Ostimme kioskilta pari valkkaria, jotka myyjä avasi pyynnöstämme jo valmiiksi. Mieleeni tuli Prahan reissu äidin ja isän kanssa, jossa toimimme pullonavaajan puutteessa samoin. Usean välietapin kautta löysimme ulkoilmapaikan, joka oli täynnä Erasmus-väkeä ja josta sai litran oluen 3€:lla. Porukkamme suuntasi klubille, joka oli lähes tyhjä sinne mennessämme, mutta täyttyi alle puolessa tunnissa. Portugalissa tanssilattioilla saa polttaa, joten klubit ovat savuisia. Vaatteet haisevat yön jälkeen aina savulta, vaikket olisi itse polttanut.

Lauantaina lilluin jälleen eilistä pois yakuzzissa ja kävin ostamassa valkoisen t-paidan illan Graffiti-partyyn, jossa kirjoitellaan tusseilla muiden paitoihin. Koska t-paita maksoi vain kaksi euroa, en jaksanut edes käydä kokeilemassa sitä väenpaljoudessa. Se oli virhe, sillä paita oli naurettava. Kävin vaihtamassa uuteen. Olin ottanut Suomessa selvää Porton ilmaisista tapahtumista ja yksi niistä oli lauantaina: We Bless This Mess arkkitehtuuriltaan mielenkiintoisessa Casa da Musicassa. Fiilistelen hyvää livemusiikkia, jonka takia Instagram-tilini on täynnä videoita keikoilta.  Hyvällä mielellä lähdin omille huudeilleni alakaupunkiin, jossa Erasmus-bileiden oli tarkoitus olla. Tapasin tsekkiläiset ja suuntasimme pippaloihin, kun kello oli 00.15.  Klubi oli typötyhjä. Puskaradion mukaan kaikki olivat vielä ulkona siinä samassa paikassa, josta sai litran olutta kolmella eurolla. Parin tunnin jälkeen suuntasimme uudelleen Graffiti-partyyn, joka oli nyt täpötäynnä. Täällä, kun aloitetaan ja lopetetaan juhliminen pirun myöhään. Vaikka sisälle pääsi vain ESN-kortilla, klubi oli täynnä portugalilaisia miehiä. Lähtiessäni käppäilemään kotini suuntaan viiden jälkeen, espanjalaiset tytöt ihmettelivät silmät pyöreinä pitäen minua vanhuksena. Seuraavana päivänä kuntosalilla olin unohtanut ottaa sisäpelikengät mukaan. Ajattelin, ettei se nyt ole ongelma, jos treenaan joka tapauksessa ylävartaloa, mutta tässä liberaalia liberaalimmassa maassa minulle tultiin sanomaan, ettei ilman kenkiä saa treenata, koska se ei ole turvallista.

Opintoni alkavat varsinaisesti huomenna, mutten tiedä vielä lukujärjestyksiäni, sillä ne julkaistaan vasta tämän yön aikana. Tai sitten aamulla, kun pitäisi olla jo tunnilla. Ensimmäisen kuukauden aikana meillä on mahdollisuus surffailla kurssilta toiselle eikä poissaoloista juuri välitetä. Kolmekerroksinen kommuunini on ollut älyttömän hiljainen, enkä ole nähnyt kämppiksiäni sitten maanantain. Nukkuminen on ajoittain haastavaa, sillä äänieristys kämpässä on niin heikko, että tuntuu kuin autot menisivät metrin päästä. Lähiaikoina yläkertaani muuttaa äiti 3-vuotiaan lapsensa kanssa, joten saa nähdä, miten se vaikuttaa taloon, jonka äänistä vastaavat nyt vain autot, natiseva sänkyni ja Spotify.

 https://vimeo.com/203346600